Pasi Laaksomaa tiukan taiston jälkeen voittoon – ”Pää märkänä sai ajaa koko ajan”

Pasi Laaksomaa. Kuva; AKK/Pekka Mäkinen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Lahtelainen rallikuljettaja Pasi Laaksomaa yhdessä kartanlukijansa Susanna Laaksomaan kanssa avasivat Rally Trophy -luokan kesäkauden Kouvolan Kuljetus Tuuri Rallissa voitolla lauantaina 9. kesäkuuta. Tiukan, seitsemän erikoiskoetta käsittäneen rallin maalissa eroa toiseksi ajaneeseen Jani Laaksoseen muodostui vain reilut kahdeksan sekuntia.

Kouvolan rallitiet toivat varsinkin aamun ensimmäisellä lenkillä oman haasteensa, sillä renkaiden pito ei ollut toivotulla tasolla.

– Lähdettiin turhan pehmeillä renkailla matkaan ja sen myötä ajo oli jokseenkin epätarkkaa. Tauon jälkeen laitettiin kovemmat renkaat alle ja sitten menokin alkoi maistua, Laaksomaa kommentoi rengasrulettia.

Luokan sisällä käytiin kovaa kamppailua aivan maaliviivalle asti, joskin se otti myös veronsa kuljettajajoukosta.

– Meillä oli alusta asti tiukkaa vääntöä Jere Paanasen ja Jani Laaksosen kanssa. Paananen joutui sitten harmittavasti keskeyttämään ja meillä tuli Laaksosen kanssa kunnon kaksintaistelu. Kyllä siinä sai pää märkänä ajaa koko ajan, Laaksomaa kertasi rallin tapahtumia.

Kova vääntö kääntyi kuitenkin Laaksomaiden eduksi ja mestaruuden tavoittelu Rally Trophy -luokassa vankistui entisestään.

– Voittohan sieltä tuli ja se tietysti tuntuu erittäin hyvältä. Täydet pisteet tulivat tarpeeseen ja nyt ollaan taas hieman lähempänä mestaruutta, mutta toki kautta on vielä kaksi kisaa jäljellä. Kilpailunjärjestäjille vielä kiitokset hienosta reitistä nyppyineen ja kurveineen. Kiitos myös koko meidän tiimille, huollolle ja kaikille tukijoille. Tästä on hyvä jatkaa, Laaksomaa hymyili rallin maalissa.

Tuloksia, Rally Trophy, Kuljetus Tuuri Ralli, Kouvola 9.6.2018
1. Pasi Laaksomaa 36.23,5
2. Jani Laaksonen + 8,4
3. Kimmo Raitanen + 1.06,4
4. Jarmo Honkanen + 3.00,1

 

Lue myös nämä