Juho Hänninen saa vain nautiskella WRC-autosta Sardiniassa – ”Ei ole kovin montaa kaveria, jotka tämän voi tehdä”

Juho Hänninen. Kuva: @World

Juho Hänninen palaa WRC-auton rattiin kilpailumielessä ensi viikolla, kun rallin MM-sarja jatkuu Sardinian saarella.

Hänninen ajoi vuonna 2017 Toyotan tehdastiimissä, mutta on sen jälkeen keskittynyt vain testityöhön. Nimen omaan testeistä on kyse myös Sardinian rallissa.

– Testipäivät ovat nykyään rajattuja. Niiden aikana on lähes mahdotonta kokeilla jotain tulevaisuutta ajatellen. Siksi olemme Sardiniassa, koska voimme kokeilla juttuja kolmen päivän ajan. Toivottavasti ajamme kaikki reilut 300 kilometriä, niin voimme testata eri osia. Jätkät eivät keskity kuin siihen seuraavaan ralliin testeissä. Nyt me voimme olla vähän avoimempia ja pitää kaikki mahdollisuudet pöydällä, Hänninen sanoo.

Punkaharjulainen yrittää nauttia mahdollisuudesta kaikin keinoin. Moni kuljettaja joutuu lyömään miljoonan poikineen pöytään, mutta tällä kertaa Hänninen pääsee ilman paineita kaasuttelemaan WRC-autolla.

– Ei niitä ole kovin montaa kaveria, jotka voivat lähteä ajamaan WRC-autolla ilman tulostavoitteita. Minulla on nyt se mahdollisuus. Jos pystyn sen sisäistämään, niin varmasti nautin ajamisesta todella paljon, Hänninen summaa.

– Olen ollut tässä testihommassa koko ajan mukana, joten olen voinut seurata, missä auton säätöjen suhteen mennään. Vaikka en ole ajanut ralleja, niin tiedän, minkälainen auto on. Ei se tietenkään helppoa ole lähteä kilpaa ajamaan. Meidän on oltava tosi hereillä testipäivänä, jotta saamme hyvän fiiliksen ajamiseen.

Toyota ajattaa Sardinian saarella neljää Yaris WRC:tä. Testikuski Hännisen lisäksi kilpailussa ovat normaalikolmikko Jari-Matti Latvala, Kris Meeke ja Ott Tänak.

Lisää aiheeseen liittyviä tuoreita uutisia:
Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi
Toimituspäällikkö