Kankkunen aloitti ajamaan tosissaan rallia 1970-luvun lopussa, mutta todellisen läpimurtonsa MM-tasolle hän teki vasta 1980-luvulla.
Kankkunen sai kaudella 1986 käyttöönsä Peugeot 205 Turbon. Kyseinen B-ryhmän auto oli suorastaan vaarallinen. Autossa oli lähes rajattomasti tehoa.
– Insinööri kysyi minulta, että miltä voima tuntuu. Meillä on sitä tarvittaessa vielä enemmänkin, Kankkunen muisteli ex-kartturinsa Nicky Gristin haastattelussa.
Kankkusen ensikosketus autoon oli ikimuistoinen. Kun kakkosvaihde lyötiin silmään ja kaasu pohjaan, niin auton voiman saattoi tuntea varsin konkreettisesti.
– Minulla oli kuulokkeet päässä ja kun vaihdoin kakkoselle, ne lähtivät päästä, Kankkunen naurahti.
Äärimmäisen tehokasta autoa ei ollut helppoa hallita. Tehoa löytyi rutkasti, mutta auton hallittavuus oli verrattain kohtalainen. Toisaalta paremmastakaan ei tiedetty.
– Se oli itse asiassa ihan hyvä. Iskuvaimentimet ja jarrut… Sanotaan näin, että ne olivat siihen aikaan ihan hyvät, sillä ei ollut mitään parempaakaan, Kankkunen muotoili.
– Mutta ei niillä voinut ajaa koko aikaa täysillä, koska voimaa oli niin paljon. Olisit tuhonnut vain renkaat. Vaikka saimme joka pätkälle uudet renkaat, niin siitä huolimatta ne olisi voinut tuhota kymmenessä kilometrissä ja matkaa saattoi olla vielä 20 kilometriä jäljellä. Joten et voinut ajaa talla pohjassa. Piti olla enemmänkin viisas, eikä niinkään nopea, että renkaat sai kestämään loppuun asti.
Nykyautoilla ajettaessa ei ole enää samaa ongelmaa.
– Nykyisillä autoilla voi ajaa alusta loppuun täysillä, Kankkunen sanoi.
Vuonna 1986 Kankkunen voitti uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden. B-ryhmä haudattiin kuitenkin varsin nopeasti, sillä autoja pidettiin yksinkertaisesti liian vaarallisina. Muun muassa Henri Toivonen menetti henkensä vuoden 1986 Korsikan rallissa, kun hänen autonsa syöksyi rotkoon ja syttyi palamaan.
– B-ryhmässä oli lopulta vain neljä maailmanmestaria. Stig Blomqvist, Hannu (Mikkola), Timo (Salonen) ja minä. Koska B-ryhmäläisillä ajettiin vain lyhyen aikaa, Kankkunen muisteli.
Vuosi 1986 oli traaginen ja jäi myös B-ryhmän autojen viimeiseksi. Kauden aikana sattui lukuisia pahoja onnettomuuksia ja B-ryhmän autot päätettiin kieltää kauden jälkeen. Iso käännekohta tuli jo keväällä Portugalin MM-rallissa.
– Portugalissa me päätimme kaikki pysähtyä ja mennä kotiin, sillä onnettomuuksia tuli niin paljon, Kankkunen kertoi.
– Ei siinä ollut enää mitään järkeä. Se riitti.
Kankkunen ei allekirjoita väitettä siitä, että B-ryhmän autot olisivat olleet jotenkin erityisen vaarallisia.
– Katsojat olivat monta kertaa keskellä tietä. Mutta olivatko autot sitten vaarallisia? No, minä en koskaan nähnyt niitä vaarallisina. Olihan niissäkin polkimet ja jarrukin löytyi, Kankkunen naurahti.
Katsojat aiheuttivat tuohon aikaan jatkuvia sydämentykytyksiä kuljettajille.
– Ihmiset olivat ihan hulluja. Heti kun olit ajanut heidän ohitseen, he tulivat suoraan tielle ja he myös sulkivat teitä. Oli todella pelottavaa ajaa, Kankkunen muisteli.
Kauden jälkeen B-ryhmäläiset kiellettiin. Se tuli ainakin Kankkuselle yllätyksenä.
– Se oli aikamoinen sokki. Se oli iso askel. Ehkä meidän mielestämme liian iso askel, Kankkunen mietti.
Seuraavaksi kaudeksi Kankkunen siirtyi Lancialle. Hyppy B-ryhmästä A-ryhmäläisiin oli todella iso. Se tuli nopeasti selväksi.
– Se oli käytännössä paras A-ryhmän auto. Muistan, kun ajoimme Monte Carlon testejä ja (Juha) Piironen sanoi minulle, että aja nyt. Sanoin, että olen ajanut jo viimeiset puoli kilometriä kaasu pohjassa. Hän totesi: ”Aha, tästä tulee pitkä vuosi”, Kankkunen naurahti.
A-ryhmän autot olivat aluksi todella hitaita.
– Minun normaali siviiliautoni oli itse asiassa nopeampi kuin ensimmäinen A-ryhmän auto, Kankkunen vertaili.
Voit katsoa Juha Kankkusen ja Nicky Gristin koko haastattelun alla olevasta Youtube-upotuksesta.
