Rallicrossin EM-sarjan Super1600-luokka tekee paluun tänä viikonloppuna pitkältä kesätauolta, kun kauden neljäs osakilpailu ajetaan Loheacin radalla Ranskassa. Tulokaskauttaan sarjassa ajava suomalaistiimi Set Promotionin Jesse Kallio lähtee Ranskan kilpailuun hallitsevana osakilpailuvoittajana.
Edellisen kerran EM-sarjan Super1600-luokka kilpaili kesäkuun alussa, kun kauden kolmas osakilpailu ajettiin Norjassa. Kallio, 19, sai Norjassa kaiken osumaan kohdalleen ja kellokoskelainen jyräsikin komealla tavalla uransa ensimmäiseen EM-osakilpailuvoittoon.
– Kyllä se voitto toi todella paljon lisää itseluottamusta. Kahdessa ensimmäisessä kilpailussa oli paljon ongelmia, mutta nyt Norjan voiton myötä tietää, että pystyy ihan siihen huippusuoritukseen. Pystyin näyttämään sen, mihin oikeasti pystyn, kun kaikki vaan natsaa kohdalleen. Paljon helpompi on sitä kautta lähteä tulevaan kilpailuun Ranskaan, Kallio sanoo.
EM-sarjan kilpailutauon aikana Kallio ehti ajaa kotimaisen rallicrossin SM-sarjan loppuun sekä muutaman jokamiehenkilpailunkin. Kallio pääsi tällä viikolla pitkästä aikaa Super1600-luokan Renault Twingon rattiin testeissä.
– Saatiin testeissä taas se fiilis tuolla autolla ajamisesta ja pääsi käsiksi siihen, miten sitä pitää ajaa. Hyvä fiilis jäi kyllä kaikin puolin ja valmiina ollaan viikonlopun kilpailuun. Tiistaina ajettiin kuivalla radalla ja keskiviikkona vielä pari vetoa, kun oli märkä rata. Alunperin piti ajaa vain tiistaina, mutta tuli sitten molemmat olosuhteet testattua varmuuden vuoksi, Kallio taustoittaa.
Kallio on EM-pisteissä kahdeksantana, kun Super1600-luokan osakilpailuista on ajettu puolet. Eroa kolmanteen sijaan on vain kymmenen pistettä.
– Vilkaisin pistetilannetta, mutta mietin asioita kuitenkin kilpailu kerrallaan. Jokaisesta kolmesta jäljellä olevasta kilpailusta yritetään saada niin hyvä tulos kuin vain mahdollista ja sitten Saksan jälkeen vasta katsotaan, että mikä on se tilanne, Kallio korostaa.
Tavoite kauden neljänteen osakilpailuun on jatkaa kautta siitä, mihin se Norjassa kesäkuussa jäi.
– Voitto! Ensin tietysti finaaliin ja sitä kautta lähdetään sitten tavoittelemaan Norjan tuloksen uusintaa, Kallio päätti.