Lindberg povaa armotonta taistelua rallin SM3-luokan mitaleista: ”Pistetään kaikki peliin”

Jussi Lindberg
Jussi Lindberg. Kuva: Jani Salonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarja palaa tulevana viikonloppuna yli kaksi kuukautta kestäneeltä kesätauolta, kun kauden toiseksi viimeinen osakilpailu kurvaillaan lauantaina Sastamalan ja Huittisten ympäristössä.

Sipoon Autokerhoa edustava Jussi Lindberg taistelee yhdessä kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa kynsin hampain SM3-luokan SM-mitalista. Ennen Enset SM-Rallia onkin ollut hyvin aikaa valmistautua kauden kahteen viimeiseen osakilpailuun, joista jälkimmäinen, kauden päättävä SM TeijoTalot -ralli ajetaan syyskuun lopussa Turun seudulla.

– Tauon aikana on riittänyt säpinää rallin merkeissä, sillä Neste Rallissa ajettiin näytösajoa Harjun erikoiskokeella ja myös kaluston kanssa ollaan käyty esittäytymässä parissa tapahtumassa. Keskiviikkona vedettiin vielä testit viikonlopun kisaa varten, Lindberg kertaa.

Kun kausi on kääntynyt loppusuoralle, on tasaisen SM3-luokan kärkisijoista odotettavissa hienoa kilvanajoa monen kuljettajan kesken. Tällä hetkellä pistetaulukon viidennellä sijalla majaileva Lindberg on ainoastaan yhdeksän pisteen päässä kolmantena olevasta Henri Hokkalasta.

Lindberg povaakin mitalitaistelun kehkeytyvän kahdessa viimeisessä osakilpailussa erittäin tiukaksi.

– Pistetään kaikki peliin ja uskotaan, että se riittää mitaliin kauden päätteeksi. Kilpailu tulee olemaan todella kovaa ja kaikki antavat varmasti kaikkensa.

– Lauantain reitillä on paljon kovavauhtisia teitä ja luulen, että se sopii hyvin meille, Lindberg toteaa lopuksi.

Enset SM-Rallissa on luvassa kahdeksan erikoiskoetta ja yhteensä yli 110 erikoiskoekilometriä. Kilpailu käynnistyy lauantaina Huittisista kello 10 aamulla, ja maaliin Sastamalan Vexve Areenalle kuljettajat saapuvat kello 18.30 alkaen.

SM3-luokan pistetilanne 5/7 osakilpailun jälkeen:
1. Jaro Kinnunen    106
2. Samuli Vuorisalo  69
3. Henri Hokkala     65
4. Niko Mäkinen      63
5. Jussi Lindberg    56

Lue myös nämä