Jari-Matti Latvalalta kritiikkiä MM-rallijärjestäjille – Lappi kuittaili maanmiehelleen

Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Jari-Matti Latvala antoi noottia Meksikon MM-rallin järjestäjille ensimmäisestä erikoiskokeesta, joka ajettiin jättiyleisön edessä Guanajuaton kaupungissa varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa.

Latvala luuli maalin sijaitsevan pätkän loppupuolella olleen keinotekoisen hypyn jälkeen, mutta todellisuudessa maaliin oli vielä hieman matkaa. Latvala kertoi nostaneensa jalkaansa kaasulta liian aikaisin.

– Nuotituksessa hypyn jälkeen oli punainen muovinen betoniporsas laitettu esteeksi, ja luulin, että maali on siinä – asia kunnossa. Hyppy oli aika paha ja otin sen aika varovaisesti. Sitten häkellyin, kun maali ei ollut siinä, missä luulin sen olevan, Latvala kertasi.

Citroenin Esapekka Lappi ja kartanlukija Janne Ferm olivat tarkistaneet ennen erikoiskoetta, missä maali tarkalleen sijaitsee. Lappi kuittaili asiasta entiselle tallikaverilleen Latvalalle, joka on MM-sarjan historian kokenein kuljettaja.

– Tiekirjassa lukee, että maali on sata metriä hypyn jälkeen. Ja siellähän se oli. Poikien pitäisi lukea tiekirjaa ja saada muutama vuosi lisää kokemusta, Lappi kuittaili.

Lappi lennätti hurjasti Citroeniaan keinotekoisesta hypystä. C3 WRC -auto tärähti keula edellä alas, mutta laskeutui lopulta pyörilleen tielle. Järjestäjät päättivät lopulta keskeyttää erikoiskokeen ennen MM-sarjan kärkikuljettajia Ott Tänakia, Thierry Neuvillea ja Sebastien Ogieria, joita ei päästetty pätkälle turvallisuussyiden vuoksi. Tiettävästi hyppyri rikkoutui Lapin autosta.

Latvala kritisoi hyppyä, jota hän piti vaarallisena elementtinä erikoiskokeella.

– Yleisöpätkistä yritetään tehdä hienoja. Mutta jos sitä ei tee kunnolla ja tekee tällaisen hypyn, mitä ei ole testattu missään, silloin voi oikeasti sattua vahinkoja.

– Pätkän pitää olla turvallinen, kun yleisö päästetään lähelle. Tuohon hyppyyn kerkeää saada viitosen päälle ja aika paljon kyytiä. Jos hyppy on tällainen kolmionmuotoinen, se ampuu perän pystyyn, ja auto tulee keulalleen alas.

Lappi oli asiasta samaa mieltä maanmiehensä kanssa.

– En tiedä, kuinka moni osasi odottaa, että hyppy on noin raju. En minäkään siihen ihan täysiä tullut ja pikkaisen jarrutin. Siitä lähti melkoiset peräkorkeat. En osaa sanoa, miten vaarallista se oli, mutta aika kauan asvalttia näkyi konepellin edessä. Se oli varmasti todella lähellä, ettei auto lähtenyt kierimään ympäri.

Lapin mukaan järjestäjät tekivät oikean päätöksen jättäessään erikoiskokeen kesken.

– Tämä on vain rallia, ja jos kyseessä on ihmishenkiä, silloin pitää vetää rasti päälle. Ihmishenki on aika paljon arvokkaampi kuin yksikään erikoiskoe, Lappi alleviivasi.

Lappi merkkautti erikoiskokeella pohja-ajan 0,1 sekunnin erolla Hyundain Andreas Mikkelseniin. Latvala lähtee perjantain sorapätkille kymmenenneltä sijalta 1,7 sekunnin päässä Lapista.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja