Evans joutui jättämään Toyotan talvitestit Keski-Suomessa joulukuussa väliin maastopyöräilyonnettomuuden takia. Toyotan ykköskuskina tulevalla kaudella ajava Evans loukkasi kylkiluitaan ja testien lisäksi väliin jäi myös Kansainvälisen autoliiton FIA:n palkintogaala Azerbaidzhanin Bakussa.
Tallipomo Jari-Matti Latvala kuitenkin vakuuttaa rallin MM-sarjan verkkosivuilla, että Evans pääsee valmistautumaan legendaariseen Monte Carlon osakilpailuun suunnitelmien mukaan.
– Emme ole tehneet mitään muutoksia testiaikatauluihin. Elfyn testaa yhdessä muiden kuskien kanssa, Latvala sanoo viitaten ensi viikon Monten testeihin.
– Hänellä jäi vähän ajoaikaa väliin Suomessa viime kuussa, mutta siinä oli muutenkin kyse vain Ruotsin rallin alustavista testeistä, koska olosuhteet olivat niin hyvät.
Latvalan mukaan Suomen testien väliin jättäminen ei ollut iso takaisku.
– En usko, että hän menetti juuri mitään. Takamotolla (Katsuta) oli sinä päivänä mahdollisuus ajaa, joten saimme kuskin autoomme. Nyt Elfyn pääsee normaalisti Monten testeihin ja on varmasti valmis kauden alkuun, Latvala korostaa.
Viime kaudella Evans oli kolmatta kertaa hopealla rallin MM-sarjassa. Walesilainen kamppaili mestaruudesta tallikaveri Kalle Rovanperää vastaan aina toiseksi viimeiseen osakilpailuun saakka. Ulosajo Keski-Euroopan rallissa kuitenkin vesitti mestaruusunelman lopullisesti.
Tulevalla kaudella Evans on Toyotan ykköstykki kuljettajien MM-sarjassa, koska Rovanperä ajaa vain noin puolet osakilpailuista.
Rallin MM-kauden 2024 avauskisa ajetaan Ranskan Alpeilla 25.-28. tammikuuta.