Lähde: Lancia tekemässä paluun rallin MM-sarjaan

Italialaistietojen mukaan Lancia palaa rallipätkille jo ensi vuonna.
Lancia
Lancia niitti takavuosina menestystä rallin MM-sarjassa. Kuva: Stellantis
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

La Nuova Sardegna -lehti uutisoi, että Stellantis-konserni on näyttänyt vihreää valoa Lancian uudelle tulolle ralleihin. Uutisen on kirjoittanut kokenut italialaistoimittaja Marco Giordo, joka on seurannut ralliautoilua ja rallin MM-sarjaa lähietäisyydeltä vuosikymmenten ajan.

Tietojen mukaan Lancian tuleva Rally2-luokituksen auto perustuu Ypsilon-malliin. Testi- ja kehitysohjelman on tarkoitus käynnistyä jo tänä vuonna, ja debyytti voisi tapahtua kaudella 2025. Rally2-luokituksen autoilla kilpaillaan muun muassa rallin MM-sarjan WRC2-luokassa, ja tiettävästi Lancia on asettanut tavoitteekseen paluun MM-sarjaan.

Lancia on kuulunut Stellantis-konserniin vuodesta 2021 lähtien. Samaan aikaan Lancian uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Luca Napolitano, joka on ottanut tehtäväkseen tuoda italialaisen automerkin takaisin moottoriurheiluun.

Lancia Ypsilon
Lancia julkistaa helmikuussa uuden version Ypsilon-henkilöautostaan. Kuva: Stellantis

Lancia oli mahtitekijä rallin MM-sarjassa 1970-80-luvuilla ja vielä 90-luvun alussa ennen kuin se vetäytyi moottoriurheilusta. Se on saavuttanut kaikkiaan kymmenen valmistajien mestaruutta ja neljä kuljettajien MM-titteliä.

Suomalaiskuljettajista Juha Kankkunen ajoi Lancialla maailmanmestariksi vuosina 1987 ja 1991. Italialaislegenda Miki Biasion saavutti perättäiset mestaruudet 1988-89.

Suomalaisista Lanciaan linkittyivät vahvasti myös Markku Alen ja Henri Toivonen. Alen nappasi Lancian ratissa yhteensä 11 MM-rallivoittoa ja Toivonen kaksi ennen traagista onnettomuuttaan vuonna 1986.

Rally2-luokassa kilpailu on tiukentunut eri valmistajien välillä. Tänä vuonna MM-sarjassa debytoi Toyotan uusi GR Yaris Rally2 -auto, jota kehitettiin Jyväskylässä puolitoista vuotta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat