Ennakkosuosikeista Toyotan Kalle Rovanperä ja Hyundain Ott Tänak sortuivat virheisiin haastavissa olosuhteissa jo aamupäivällä ja joutuivat keskeyttämään.
Perjantai-iltapäivänä lumisade sakeni entisestään, minkä vuoksi letkan kärjessä olleet Hyundain Thierry Neuville ja Elfyn Evans kärsivät huomattavasti lähtöpaikoistaan. Tilanne meni niin erikoiseksi, että paikoin WRC2-luokan kuljettajat paahtoivat pätkillä pääluokan autokuntia kovempaa irtolumesta puhdistuneella tiellä.
Ennen Norrbyn erikoiskokeen toista ajokertaa nähtiin puhetta herättänyt tilanne, kun MM-sarjaa johtava Neuville myöhästyi lähdöstä neljä minuuttia. Tämä tarkoitti sitä, että aura-auton paikka lankesi Evansille.
Evans epäili, että Neuville saattoi taktikoida itselleen hieman paremman lähtöpaikan. Neuville puolestaan kertoi, että hän myöhästyi lähdöstä, koska ei meinannut saada Hyundainsa moottoria käyntiin.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala oli tilanteesta vähäsanainen.
– Vähän eikoinen tapaus, että se oli juuri neljä minuuttia. En osaa sanoa, enkä rupea sen enempää spekuloimaan, Latvala sanoi Rallit.fille.
– Onhan se täysin mahdollista, että siinä on tullut ongelma. En ota siihen sen enempää kantaa, tuurilainen jatkoi.
Toyotan päivä oli kaksijakoinen. Kisan suurimman suosikin eli Rovanperän keskeytys oli valtava pettymys, mutta toisaalta Takamoto Katsuta on mukana voittokamppailussa.
– Oletin, että Kallella on kaikki eväät voittaa, jos hänelle ei tule virhettä. Mutta valitettavasti Kallella oli vähän huono päivä, ja auto pyörähti penkkaan, ja jäähdytin meni rikki. Joskus niitä vain sattuu, se kuuluu tämän lajin luonteeseen, Latvala totesi.
– Mutta on ollut hienoa nähdä, kuinka hienosti Takamoto on suoriutunut näissä vaikeissa olosuhteissa. Hän on pitänyt päänsä kylmänä. Se on ollut huikeaa.
Katsuta on kisassa kakkosena 3,2 sekunnin päässä kärkipaikkaa pitävästä Hyundain Esapekka Lapista. Katsuta hakee uransa avausvoittoa, eikä Lappikaan ole noussut kuin kertaalleen palkintokorokkeen ykköspaikalle.
– Esapekka on vahva, mutta kilpailusta tulee mielenkiintoinen. Olosuhteiden pitäisi olla helpommat lauantaina. Takamotokin on vahva tässä rallissa, mutta niin on myös Esapekka. Kova kilpailu tulee varmasti, ja toivottavasti kumpikaan ei tekisi mitään isompaa virhettä, ettei kisa ratkeaisi siihen, Latvala sanoi.
Ruotsin MM-ralli jatkuu lauantaina seitsemällä erikoikokeella.