Ensi kaudella MM-sarjan pistejärjestelmä uudistuu radikaalisti, kun ensimmäiset pisteet jaetaan jo lauantain jälkeen. Paras kuski saa 18 pistettä ja sen jälkeen seuraavat yhdeksän kuskia lunastaa pisteitä skaalalla 15-13-10-8-6-4-3-2-1.
Sunnuntaina on luvassa lisää pisteitä seitsemälle parhaalle kuljettajalle siten, että päivän paras kuski saa seitsemän pistettä ja seitsemänneksi sijoittunut puolestaan yhden pisteen. Lisäksi vanha tuttu Power Stage -systeemi on edelleen voimassa eli viimeisen erikoiskokeen viisi parasta kuljettajaa saa lisäpisteitä.
Jos kuski keskeyttää sunnuntaina, ei hän saa lauantainkaan pisteitä. Toisaalta taas jos kisa jää kesken jo torstai-illan yleisöpätkällä, on silti vielä mahdollisuus saalistaa peräti 12 pistettä sunnuntain erikoiskokeilta.
– Me olimme tästä Toyotalla huolissamme. Huolenamme on, että tämä uusi systeemi on vähän liian vaikea ymmärrettäväksi faneille. Nyt tuntuu, että meillä on kaksi eri kisaa, Latvala sanoo Dirtfishin sivuilla.
– Emme kannata tätä muutosta. Totta kai ymmärrämme sen huolen, mikä sunnuntain osalta on ollut ralleissa. Tiimin puolesta toivoimme kuitenkin pienempää muutosta, kuten että olisi saanut yhden pisteen per pätkä.
Latvalan mukaan uusi systeemi voi muuttaa taktista peliä sen suhteen, että niin sanottua säästöliekillä ajamista nähdäänkin jo lauantaina.
– Jos Rally1-kuski keskeyttää perjantaina, mutta tulee takaisin kisaan lauantaina, voi hän vain säästellä renkaita läpi lauantain, jotta voi tehdä ison hyökkäyksen sunnuntaina. Jos kuski voittaa kaiken sunnuntaina, saa hän 12 pistettä, Latvala huomauttaa.
– Se on enemmän kuin puolet siitä, mitä Power Stagelta on normaalisti voinut saada. Mielestämme se on vähän liikaa kuskille, joka ei ole ajanut koko reittiä läpi.
Kansainvälinen autoliitto FIA on ilmoittanut, että se on valmis muokkaamaan pistesysteemiä. FIA aikoo kauden aikana tarkkailla, miten uusi järjestelmä toimii. Systeemiin tehdään muutoksia, mikäli niille nähdään tarvetta.
Rallin MM-kausi starttaa tammikuun loppupuolella legendaarisella Monte Carlon osakilpailulla.