Jari Huttuselle uran kovin luokkavoitto rallin EM-sarjassa!

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Jari Huttunen Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suomalainen rallilupaus Jari Huttunen saalisti uransa toistaiseksi suurimman luokkavoiton rallin EM-sarjassa, kun Puolan osakilpailu ajettiin päätökseen lauantaina.

Opelin tehdaskuljettaja Huttunen, 23, oli täysin ylivoimainen ERC Junior U27 -luokassa. Huttunen päihitti luokassa toiseksi sijoittuneen tshekkikuljettajan Filip Maresin lähes kahdella ja puolella minuutilla.

– Viikonloppu oli lähes täydellinen. Teimme pari virhettä, mutta pystyimme selvittämään ne. Tämä oli hieman outo ralli, mutta täällä ollaan maalissa, Huttunen sanoi päätöspätkän jälkeen.

Huttuselle luokkavoitto oli ensimmäinen rallin EM-sarjassa. Ykkössija nosti suomalaisen taistelemaan ERC Junior U27 -luokan mestaruudesta, sillä kärkisijaa pitävä Huttusen tallikaveri Chris Ingram törmäsi ongelmiin perjantaina ja sijoittui Puolassa vasta kahdeksanneksi. Huttunen on ollut hirmuliekeissä viime kilpailuissaan, sillä viime viikonloppuna hän juhli WRC2-luokan voittoa Suomen MM-rallissa.

Puolan EM-rallin yleiskilpailun ykkönen oli ranskalainen Bryan Bouffier. Huttunen sijoittui yleiskilpailussa 16:nneksi.

Rallin EM-sarja jatkuu elokuun lopussa Tshekissä.

Lue myös nämä