Quantcast

Jari Huttunen kruunattiin Puolan rallimestariksi!

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: 2BRally
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari Huttunen varmisti Puolan rallisarjan mestaruuden sunnuntaina päättyneessä Swidnicki-rallissa.

Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka sijoittuivat kilpailussa toiseksi Grzegorz Grzybin perässä. Suomalaiskuljettaja jäi 19,8 sekunnin päähän kolmannesta perättäisestä osakilpailuvoitosta Puolan rallisarjassa.

Kiuruvedeltä kotoisin oleva Huttunen ajoi Puolassa kaksi voittoa ja yhden kakkossijan loppukesän ja syksyn aikana. Puolan sarja typistyi lopulta kolmen osakilpailun mittaiseksi, sillä aiemmin tällä viikolla ilmoitettiin kauden päätöskilpailun peruuntumisesta koronaviruksen vuoksi.

Huttusen päätöspäivä Swidnicki-rallissa oli melkoista vuoristorataa. Suomalainen starttasi sunnuntain pätkille kärkisijalta, mutta aamun toisella pätkällä hän putosi viidenneksi käytyään penkan puolella. Huttunen pystyi jatkamaan kisaa, mutta päivähuollossa hän oli reilun puolen minuutin päässä kisan kärkeen nousseesta Grzybistä.

Katso alta Huttusen tilanne sunnuntain toisella erikoiskokeella.

 

Huoltotauon jälkeen Huttunen aloitti huiman kirin. Hän ajoi kahdella perättäisellä pätkällä 16 sekunnin pohjat ja kiilasi takaisin johtopaikalle ennen viimeistä erikoiskoetta.

Päätöspätkällä Hyundai-kuljettaja Huttunen kärsi rengasrikon, joka pudotti hänet lopputuloksissa toiseksi. Kakkossija takasi kuitenkin hänelle mestaruuden ennen Grzybiä, joka saalisti kauden aikana yhden voiton ja kaksi kakkossijaa.

Huttunen ja Lukka ovat seuraavan kerran tositoimissa jo alkavalla viikolla Sardinian MM-rallissa, jossa he kilpailevat jälleen puolalaisen 2Brally-tiimin Hyundai i20 R5 -autolla WRC3-luokassa.

Swidnicki-rallin tulokset:
1. Grzegorz Grzyb      Skoda 1.10.50,9
2. Jari Huttunen       Hyundai   +19,8
3. Sylwester Plachytka Skoda     +21,9
4. Kacper Wroblewski   Skoda     +30,4

Lue myös nämä