Jari Huttunen jäi niukasti kärjestä aika-ajopätkällä – suomalaiskuskilla erityinen tehtävä EM-rallissa

Jari Huttunen
Jari Huttunen. Kuva: Team MRF Tyres
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tshekin EM-ralli käynnistyy perjantai-iltana yleisöerikoiskokeella, mutta kuljettajat pääsivät vauhtiin jo aamun aika-ajoerikoiskokeella.

Entinen WRC-kuljettaja Andreas Mikkelsen piti kovinta vauhtia aika-ajopätkällä lyötyään Tshekin Erik Caisin puolen sekunnin erolla. Kärkisijoista oli tiukka kamppailu, sillä viisi nopeinta mahtui alle sekunnin sisään.

Hyundain suomalaiskuljettaja Jari Huttunen sijoittui viidenneksi jäätyään vain 0,955 sekuntia Mikkelsenin pohjista. Näin ollen suomalainen pääsee valitsemaan viidentenä kuljettajana lähtöpaikkansa lauantain erikoiskokeille.

Tshekissä kilpaillaan asvalttiteillä Zlinin kaupungin ympäristössä. Huttusella on kisassa erityinen tehtävä, sillä hän edustaa intialaisen rengasvalmistajan MRF:n tiimiä.

Barum-rallina tunnettu kilpailu ei ole täysin vieras Huttuselle, sillä kiuruvetinen osallistui kisaan vuonna 2017 etuvetoisella Opelilla. Nyt alla on nelivetoinen Hyundai i20 R5.

– Täällä on hienot ja haastavat asfalttitiet. Vauhtia ja vaikeita paikkoja riittää, eikä vuoden 2017 nuoteista ole mitään hyötyä. Toivottavasti keli pysyy kuivana, sillä sateella tiet ovat vielä astetta vaikeampia, Huttunen kertoo tiedotteessaan.

– Tavoitteena on kehittää renkaita, jotka ovat minulle täysin uudet, mutta totta kai mielessä on myös palkintokorokepaikka. Taso on erittäin kova, joten kaasu pohjassa pitää vetää lähdöstä maaliin, Huttunen arvioi.

Lähtölistalta löytyy tukku kovia kuljettajia. Mikkelsenin lisäksi mukana ovat muun muassa paikalliset tähdet Jan Kopecky ja Filip Mares, puolalaiskyky Mikolaj Marczyk, ranskalaiskuski Yoann Bonato sekä espanjalaistoivo Efren Llarena.

– Tästä sarjasta on hyviä muistoja takavuosilta ja täällä R5-luokan autot ovat kisan pääluokka, joten olemme hyvin esillä. Tshekki on rallimaa viimeisen päälle ja ihmiset ovat todella innoissaan rallista. PR-tilaisuudessa jaoimme tunnin verran nimikirjoituksia ja jono oli todella pitkä vielä tunnin jälkeenkin, joten rallitunnelma on korkealla, Huttunen kuvailee.

Tshekin EM-rallin avaava yleisöerikoiskoe ajetaan perjantai-iltana kello 22.15 alkaen. Kilpailu päättyy sunnuntaina 15 erikoiskokeen jälkeen.

Lue myös nämä

  • Uusimmat