Ilouutinen rallifaneille – yleisö pääsee Tunturirallin erikoiskokeille

Eerik Pietarinen
Katsojia oli seuraamassa Eerik Pietarisen menoa vuoden 2020 Tunturirallissa. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovaniemellä järjestettävä rallin SM-sarjan avausosakilpailu pystytään toteuttamaan yleisön kanssa.

Viime talvena napapiirillä ajettiin kaksi merkittävää rallia: SM-kauden avannut Arctic Lapland -ralli tammikuussa sekä MM-sarjan osakilpailu helmikuun lopulla. Järjestäjien ja rallifanien harmiksi kumpikin kilpailu oli yleisöltä suljettu koronapandemian vuoksi.

Vallitseva koronatilanne langetti varjoa myös vajaan kahden viikon kuluttua ajettavan SM-rallin ylle. Vuodenvaihteessa kuitenkin varmistui, että yleisö pääsee nauttimaan ”Tunturirallista” erikoiskokeiden varsille.

– Paikallisten viranomaisten kanssa käymiemme keskustelujen jälkeen voimme nyt vahvistaa, että myös yleisö pääsee seuraamaan kilpailua paikan päälle, kisajärjestäjät kertovat Arctic Lapland -rallin nettisivuilla.

– Järjestäjä noudattaa tarkasti paikallisten viranomaisten ohjeita ja pidättää oikeuden muutoksiin tilanteen niin vaatiessa, mutta viimeisimpien ohjeistusten mukaisesti emme odota muutoksia tilanteeseen.

Kilpailun pääsyliput tulevat myyntiin alkavalla viikolla.

Arctic Lapland -ralli ajetaan 14.-15. tammikuuta. Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy maanantai-iltana.

Katso alta kooste helmikuussa ajetusta Rovaniemen MM-rallista.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,367750″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat