Neuville sai parhaan mahdollisen alun kaudelleen pari viikkoa sitten ajetussa Monte Carlon MM-rallissa. Belgialaistähti paahtoi Hyundaillaan nilkka suorana ja kuittasi viikonlopusta täydet 30 MM-pistettä.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.
Neuville on himoinnut maailmanmestaruutta vuosikausia, mutta toistaiseksi titteli on onnistunut kiertämään hänet. Sen sijaan hän on ollut peräti viisi kertaa MM-hopealla kauden päätteeksi.
Tällä kaudella mestarikandidaatteja on käytännössä vain kolme: Neuville, hänen Hyundai-tallikaverinsa Ott Tänak sekä Toyotan Elfyn Evans. Muista tähtikuskeista Kalle Rovanperä, Sebastien Ogier ja Esapekka Lappi ajavat vain osan kaudesta.
– Mitä vähemmän on kilpailijoita, sitä suuremmat mahdollisuudet on mestaruuteen. Mutta en siltikään pidä tästä tilanteesta. Tämä on mielestäni jopa hieman surullista, Neuville myöntää belgialaislehti La Derniere Heuren nettisivuilla.
– Olen kertonut ideoitani, kuinka voisimme yrittää muuttaa tilanteen ja herättää useamman valmistajan mielenkiinnon. Nyt havaittavissa on vain se, että asioiden muuttamiseen on halukkuutta. Asioille pitää tehdä jotain nopeasti, belgialainen painottaa.
Vaikka Rally1-autoja on tarjolla vain harvoille ja valituille, tämänkin vuoden mestaruudesta saataneen pystyyn kunnon kapinat. Neuville arvioi, että hänellä on hyvät mahdollisuudet titteliin tänä vuonna.
– Tallimme ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä vahva. Olen motivoitunut tekemään kaikkeni, jotta saan mestaruuden, Neuville sanoo.
Neuville, 35, on pyörinyt jo pitkään MM-rallipiireissä ja Hyundaitakin hän on edustanut vuodesta 2014 lähtien. Belgialaisässällä ei ole vielä mitään aikeita ripustaa ajohanskojaan naulaan.
– Haluan vielä pidentää sopimustani, jos minulle tarjoutuu siihen tilaisuus. Varsinkin siinä tapauksessa, jos sarjaan tulee uusi formaatti tai uudenlaiset autot, Neuville vihjailee.