Quantcast

Hyundai-pomon odotukset korkealla – suomalaiskuski janoaa myös itse kovaa tulosta

Jari Huttunen. Kuva: Jordi Rierola/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain kehitysohjelmaan kuuluvat Jari Huttunen sekä kartturi Antti Linnaketo palaavat rallin MM-sarjaan ensi viikon Walesin osakilpailussa. Turkin MM-rallissa syyskuussa kaksikko oli sivussa tositoimista, joten näyttöhalut ovat korkealla.

– On mukavaa palata taas WRC2-luokkaan ajamaan. Meillä on ollut ylä- ja alamäkiä tällä kaudella. Välillä on tullut hyviä tuloksia, mutta sitten on ollut myös huonoa onnea, Huttunen sanoo.

Viime viikolla Huttunen ja Linnaketo ajoivat Puolan EM-rallissa toiseksi, joka oli sama sijoitus kuin Suomen MM-rallissa heinäkuun lopussa. Näiden tulosten lisäksi on ollut vaisumpaa sesongin 2018 aikana. Walesin kisaan kaksikko kuitenkin lähtee hakemaan paikkaa aivan kärjestä.

– Meidän tavoitteemme Walesissa on muuttaa kaikki oppi käytännöksi. Haluamme, että aikamme ovat aivan siellä kärjessä. Viime vuonna kisamme ei ollut kovin häävi, kun keskeytimme jo neljännellä erikoiskokeella. Nyt kokemusta on kuitenkin paljon enemmän ja olo on luottavainen.

Hyundai-pomo Michel Nandan ylistää suomalaissuojattejaan. Vaikka kausi on tulosten valossa ollut suomalaisille vaikea, löytää Nandan paljon positiivista.

– Jari ja Antti palaavat nyt WRC2-luokkaan rohkaisevan kauden jälkeen. He ovat olleet nopeita monenlaisissa olosuhteissa ja näyttäneet aina ammattimaisuutta. Suomen kisa oli tietenkin kohokohta, mutta pitää muistaa, että he ovat aina pystyneet vastaamaan paljon kokeneempien kuskien vauhtiin, Nandan summaa.

– He ajoivat Puolassa EM-rallisa toiseksi, mikä antaa varmasti motivaatiota Walesin kisaan, mikä on heille tuttu ralli viime vuodelta. Ralli on hyvä vertailukohta näyttää, miten korkealle tasolle he ovat päässeet.

Lue myös nämä

  • Uusimmat