Heikki Kovalaiselta vihjaus tulevasta: ”Voisi olla mielenkiintoista”

Heikki Kovalainen saatetaan nähdä jatkossakin rallin MM-sarjan erikoiskokeilla.
Heikki Kovalainen
Heikki Kovalainen. Kuva: Rally Japan
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Entinen F1-kuljettaja osallistui reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa rallin MM-sarjan osakilpailuun Japanissa. Kovalainen teki heti vaikutuksen, sillä hän ajoi WRC2-luokassa neljänneksi ja yleiskilpailussakin kymmenenneksi Skodan vanhemmalla Fabia R5 -autolla.

Kovalainen, 41, ei ole täysi keltanokka rallin parissa, vaikkakin hänen ralliuransa on vielä alkuvaiheessa. Suomussalmelainen siirtyi täksi vuodeksi kokonaan rallin pariin ja voitti Japanin rallisarjan mestaruuden.

MM-ralli oli hänelle kuitenkin täysin uusi kokemus.

– Se oli jo itsessään saavutus, että selvisimme läpi koko ralliviikosta, nuotituksesta ja sunnuntain sateisilta erikoiskokeilta, Kovalainen sanoi Motorsport.comille.

– Meillä oli melko pienet odotukset ennen kisaa, mutta pärjäsimme paremmin kuin olimme toivoneet. Nautin tästä todella paljon. Haluaisin ajaa lisää jatkossakin, joten katsotaan, mitä tuleman pitää.

Kovalainen on vaimonsa kanssa muuttamassa Abu Dhabista kotimaahansa Suomeen. Hän on jo aiemmin paljastanut, että suunnitelmissa on osallistua rallin SM-sarjaan ensi kaudella.

Myös rallin MM-sarjan osakilpailut kiinnostavat.

– Haluaisin ajaa enemmänkin, mutta se on siinä rajoilla, ovatko MM-rallit hieman liian iso askel. Selvisimme tästä kisasta, mutta meillä oli kotietu, sillä tunsin tieolosuhteet ja osan erikoiskokeista, Kovalainen kertoi.

– Jos osallistuisimme kilpailuun jossain muualla, siitä tulisi vaikeampaa. Mutta Euroopassa kilpaileminen voisi olla mielenkiintoista.

Kovalainen jätti ratakisat viime vuoden jälkeen, mutta rallissa hän haluaa vielä katsoa, kuinka pitkälle rahkeet riittävät.

– Intohimo radalla kilpailemiseen hieman haihtui, minkä vuoksi päätin lopettaa viime vuonna. Mutta samaan aikaan intohimo rallia kohtaan on kasvanut. Tulen koko ajan vanhemmaksi ja olen varma, ettei minusta tule maailmanmestaria, mutta silti haluan yrittää luoda uraa rallissa.

– Olen yhä kunnossa. Nyt katson, mitä vaihtoehtoja tule eteen.

Katso alta kooste Japanin MM-rallin WRC2-luokan kilpailusta.

Lue myös nämä