Toyota esitteli julkisesti GR Yaris Rally2 -konseptiautonsa reilu viikko sitten ajetun Japanin MM-rallin yhteydessä. Tiimin suunnitelmissa on, että auton kehitystyötä tehdään koko ensi vuosi ja kilpuri voitaisiin saada markkinoille vuoden 2024 aikana.
Juho Hänninen ajoi ensimmäisen testin Rally2-autolla lokakuun alussa Keski-Suomessa. Japanin rallin esittelyssä GR Yarista käskytti Juha Kankkunen, ja viime viikonloppuna auton ratissa Japanissa nähtiin vielä tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ja Toyotan pääjohtaja Akio Toyoda.
Auton kehitystyötä tehdään pääasiassa tiimin päämajan päässä Jyväskylässä, mutta ensi vuonna kilpuri nähdään vauhdissa myös Japanin rallisarjassa. Toyotan WRC-kuljettajan Takamoto Katsutan isän Norihiko Katsutan on tarkoitus ajaa Japanin rallisarjassa Toyotan Rally2-autolla kauden 2023 toisesta osakilpailusta lähtien.
– Vuosi 2023 on iso testi GR Yarikselle, kun se kohtaa uuden haasteen, ”Rally2:n”. Haasteena ei ole pelkästään tehdä voittavaa autoa meille vaan tehdä voittava auto myös asiakkaillemme. Pyysin Norihiko Katsutaa ottamaan tämän haasteen vastaan ensi vuonna Japanin rallisarjassa, pääjohtaja Toyoda sanoo.
Norihiko Katsuta, 54, on kokenut rallikuljettaja ja hän voitti maansa rallimestaruuden viimeksi vuonna 2021. Tänä vuonna hän sijoittui sarjassa kakkoseksi Heikki Kovalaisen perässä.
Katsuta on kilpaillut kaksi viimeistä kautta Toyotalla Japanissa ja nyt hän saa vastuullisen tehtävän hoitaakseen.
– Saatamme kohdata aluksi ongelmia, kuten aloittaessamme GR Yaris -ralliautolla Japanin rallisarjassa viime vuonna, mutta jatkamme auton jalostamista, jotta saamme tehtyä siitä mestaruussarjatason auton, Toyoda kertoo.
Toyota on vielä kaukana Rally2-autonsa luokittelemisesta. Japanin rallisarjan sääntöihin on tämän vuoksi tehty muutos, jonka perusteella yhä kehitysvaiheessa olevalla kilpurilla voi osallistua sarjan pääluokkaan kaudella 2023.
Katso alta Japanin MM-rallin kooste.