M-Sport Fordin rallitalli ei enää tavoittele tosissaan tiimien maailmanmestaruutta, vaikka englantilaispoppoolla pieni oljenkorsi on yhä olemassa.
M-Sport on tiimien sarjassa kolmantena, kun ajamatta on enää tällä viikolla kaasuteltava Australian ralli. M-Sportin ero kärkitalli Toyotaan on 25 pistettä, kun jaossa on maksimisuorituksella 43 pistettä. Australiassa ei viivalla ole WRC-kuskeja jonoksi asti, joten eron kurominen on käytännössä mahdotonta.
Tallipomo Malcolm Wilson myöntää Motorsport.com-sivustolla, että Australiassa tiimin fokus on täysin Sebastien Ogierin mestaruustaistossa kuljettajien sarjassa. Ogier lähtee päätösralliin kolmen pisteen etumatkalta ennen Hyundain Thierry Neuvillea.
– Meidän laskelmien mukaan tallien mestaruus on menetetty. Me laitamme ihan kaikki resurssit ja voimavarat kuskien mestaruustaistoon. Siihen me kaikki keskitymme, Wilson toteaa.
Ogier jättää M-Sportin Australian kisan jälkeen oli tulos mikä tahansa. Ranskalainen tekee ensi kaudella paluun Citroenin leipiin.
– En ole koskaan nähnyt sellaista henkistä vahvuutta. Seb ja Julien (kartturi Ingrassia) tekevät jokaisen pienen jutun niin tarkasti kuin mahdollista, jotta he menestyvät. Sellaista en ole koskaan nähnyt, Wilson ylistää.
– Yksi asia on varmaa. Meillä tulee varmasti ikävä heitä.
Australian ralli alkaa torstai-iltana paikallista aikaa ajettavalla yleisöerikoiskokeella.