Quantcast

Esa Ruotsalaisen kartanlukija vaihtuu SM-ralliin – ”Ammattimiehelle täytyi löytää korvaaja”

Esa Ruotsalainen
Esa Ruotsalainen. Kuva: Hannu Rainamo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarja on ollut tauolla jo kuusi kuukautta, mutta koronarajoitteiden jälkeen sarja jatkuu ensi viikonloppuna Kouvolan ympäristössä.

Viime vuonna Suomen mestaruuden SM2-luokassa voittanut Esa Ruotsalainen on tällä kaudella SM1-luokassa vielä tulokas, mutta tarkoitus on parantaa vauhtia ja tulostasoa kokemuksen lisääntyessä.

Saarijärven UA:n kuljettaja ylsi alkukaudella parhaimmillaan neljänneksi ja sama sijoitus on tällä hetkellä hallussa myös SM-pistetaulukossa. Pitkästä kisatauosta huolimatta ralli on ollut Ruotsalaisen ajatuksissa läsnä lähes päivittäin.

– Kesän aikana on oltu rallin kanssa oikeastaan koko ajan tekemisissä, kun on ajettu testejä ja ylläpidetty kalustoa. Tiimimme auto, Skoda Fabia R5, oli myös vuokrattuna parissa kansallisessa rallissa, Ruotsalainen kertoo.

– Sunnuntaina ajettiin Kouvolan kisaa varten ennakkotestit, ja ajaminen tuntui nautinnolliselta. Michelin on jälleen vienyt kehitystä eteenpäin rengaspuolella, ja me olemme hieroneet autoa kuskille mieluisaksi.

Jo talvikaudella Ruotsalaisen tiimillä oli tiedossa, että jos Antti Linnaketo löytää jatkoa kansainväliselle uralleen, Ruotsalaisen rinnalle on löydettävä uusi kartanlukija.

– Linnaketo aloitti yhteistyön Eerik Pietarisen kanssa, ja he ovat Viron MM-rallissa juuri Kouvolan osakilpailun aikaan, joten ammattimiehelle täytyi löytää korvaaja.

Ruotsalaisen vierelle Kouvolassa hyppää tuttu kaveri menneiltä vuosilta, kun Jan Lönegren, AKK:n rallivalmennuksen yksi valmentajista, lähtee lukemaan nuottia.

– Janin kanssa ajoimme voitokkaasti SM-rallia viimeksi Tampereella vuonna 2014. Nyt istuimme testipätkällä samaan autoon, ja se tuntui kuin olisi jatkanut siitä, mihin viimeksi jäätiin.

– Edessä on ensimmäinen sorarallini R5-kilpurilla. Haluan vielä kiittää yhteistyökumppaneita tuesta, että olemme päässeet poikkeuksellisten aikojen yli ja nyt voimme jälleen startata kisatouhuihin, Ruotsalainen päätti.

Seitsemän erikoiskokeen mittainen Kouvolan SM-ralli ajetaan lauantaina.

Lue myös nämä