Esa Ruotsalainen vaihtaa rallin SM-sarjan kuninkuusluokkaan – ”Uusi auto vaatii erilaisen ajotyylin”

Esa Ruotsalainen
Esa Ruotsalainen. Kuva: Pasi Piesanen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden rallikaudella 2019 saavuttanut Esa Ruotsalainen lähtee uudella kilpailukalustolla kohti tulevan kauden uusia haasteita.

Saarijärven UA:n kuski ehti urallaan ajaa kolme kertaa SM-hopealle, kunnes mitalin väri kirkastui kultaiseksi SM2-luokassa. Mestaruusauto Mitsubishi Lancer on jo siirtynyt toiseen rallitiimiin, joten uutta kalustoa oli hankittava tilalle.

Ruotsalaisen tiimissä panokset kasvavat, kun kilpuriksi on hankittu Skoda Fabia R5 -auto, jolla kilpaillaan SM1-luokassa. Kyseinen automalli on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan kaikkein menestyksekkäin sekä kotoisessa SM-sarjassa että maailmalla.

Ruotsalaisella on nyt takana kaksi testijaksoa Skodan R5 -autolla.

– Valmistautuminen kauteen on ollut käynnissä jo pitkään ja vaatinut hurjasti töitä. Nyt paketti on kasassa ja fiilis on tosi hyvä. Testeissä auto on yllättänyt potentiaalillaan, Ruotsalainen myönsi.

– Uusi auto vaatii erilaisen ajotyylin. Skoda on niin herkkä moottoriltaan, ohjaukseltaan ja jarruiltaan, että itselleni ominainen hieman raju ajotyyli vaatii siistimistä ja rauhallisempaa tekemistä.

Ruotsalainen myöntää, että edessä on vielä töitä, jotta auto tottelee Suomen mestarin otteita kauden avauskisassa Rovaniemellä. SM-sesongin ensimmäinen kilpailu on legendaarinen Tunturiralli 16. – 18. tammikuuta.

– Edellisessä N-ryhmän autossa kaikessa oli pieni viive, mutta R5:lla ajaminen vanhalla tyylillä menee helposti kulmikkaaksi ja paiskomiseksi. Yritetään treenata ennen kauden alkua ja keskittyä omaan tekemiseen, niin eiköhän siitä vielä hyvä tule, Esa päätti.

Lue myös nämä