Entinen WRC-tähti paljastaa, miksi hän on pitänyt matalaa profiilia: ”Taustalla on henkilökohtaisia syitä”

Entinen WRC-kuljettaja Mads Östberg ei välttämättä saa enää uutta tilaisuutta rallin MM-sarjan huipputasolla, mutta norjalainen pystyy edelleen elättämään itsensä ralliautoilulla.
Mads Östberg
Mads Östberg. Kuva: Sophie Graillon
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Östberg menetti paikkansa MM-sarjan pääluokassa kauden 2018 jälkeen ja kolme seuraavaa kautta hän kilpaili sarjan kakkosluokassa. Vuonna 2020 hän saavutti Citroenilla WRC2-luokan mestaruuden ja vuosi sitten hän sijoittui luokassa toiseksi.

Tänä vuonna Östberg ei ole ajanut yhtäkään MM-rallia. Norjalaisen pääohjelma on ollut Unkarin rallisarjassa paikallisen Citroenin tukemana. Lisäksi hän on osallistunut muun muassa Italiassa ja Chilessä yksittäisiin kisoihin, joihin hänet on palkattu kuljettajaksi.

Paluu MM-sarjaan kiinnostaa Östbergiä, mutta tällä hetkellä muutkin asiat painavat 35-vuotiaan kuljettajan vaakakupissa.

– Minun pitää olla rehellinen ja sanoa, että tähän liittyy myös elämäntilanteeni. Minulla on poika, joka kasvaa kovaa vauhtia ja josta haluan pitää huolta. Jos jokin tilaisuus tulee vastaan, minun pitää harkita sitä, Östberg kertoo norjalaisen Parc Ferme -sivuston haastattelussa.

– En tee enää kaikkea sitä, mitä tällä alalla yleensä tehdään. Mutta olisi hauskaa ajaa vielä kansainvälisissä kisoissa ja muutama MM-ralli, Östberg lisää.

Rallin MM-sarjan tehdastiimien ensi kauden kuljettajapaikoista on käyty kovaa kamppailua tämän syksyn aikana. Ilmoilla on ollut erilaisia spekulaatioita, mutta harvemmin esiin on pulpahtanut Östbergin nimi. Urallaan yhden MM-osakilpailuvoiton ottanut Östberg myöntää, että hänkin on ollut aktiivinen tiimien suuntaan.

– Tietenkin olen ollut hieman yhteyksissä, mutta erona on se, etten soittele medialle tai pidä tästä muuten meteliä. Taustalla on henkilökohtaisia syitä, miksi olen pitänyt matalaa profiilia tänä vuonna, toteaa Östberg, jonka mukaan avioero on yksi taustatekijöistä.

Östberg on siinä mielessä hyvässä asemassa, että hän pääsee yhä ajamaan rallia ilman suurempaa päänvaivaa rahoituksen metsästämisestä. Östbergillä on sopimus Unkarin Citroenin kanssa, minkä lisäksi yksityistiimit ovat pestanneet kuljettajan yksittäisiin kisoihin rahallista korvausta vastaan. Tiimien taustalla on useimmiten sponsoreita, jotka haluavat saada enemmän näkyvyyttä ja menestystä pitkään MM-sarjassa ajaneen Östbergin avulla.

– Tämä on työtäni, ja tällaisista kisoista minulle maksetaan.

– Ei ole kovinkaan montaa sellaista kuljettajaa, jotka ovat olleet MM-sarjassa ja jotka ovat avoimia tällaisille asioille. Useimmat haluavat epätoivoisesti päästä takaisin MM-sarjaan. Olen ollut erittäin avoin sen suhteen, mitä teen, kertoo Östberg, joka varmisti viime viikonloppuna Unkarin rallisarjan mestaruuden.

Östberg toivoo, että ensi vuonna hän pääsisi ajamaan rallin EM-sarjassa ja kenties myös MM-sarjan puolella.

– En tee kovasti töitä sen eteen, että saisin ajaa MM-sarjassa. Katson muita vaihtoehtoja ja todennäköisesti voin mennä EM-sarjaan Citroenin kanssa. Minulla on vahva suhde Citroenin kanssa Ranskassa ja Norjassa sekä tietenkin myös Unkarissa. Mutta olisi toki mukavaa ajaa myös hieman MM-sarjassa ja mitata silloin tällöin oma taso, Östberg ruotii.

Katso alta Japanin MM-rallin kooste.

Lue myös nämä