Ensimmäinen rallin SM-titteli jo katkolla! Henri Hokkala ollut huimassa vireessä

Tikkakoskelainen Henri Hokkala on ollut omaa luokkaansa rallin SM-sarjan kakkosluokassa tällä kaudella.
Henri Hokkala
Henri Hokkala. Kuva: Henri Vuorinen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hokkala ja kartanlukija Kimmo Pahkala ovat voittaneet luokkansa kaikissa kauden neljässä SM-rallissa. Seinäjoen ympäristössä ajettavassa Pohjanmaan SM-rallissa kaksikolla on jo saumat varmistaa Suomen mestaruus.

RTE-Motorsportia edustavalla Hokkalalla ei paineita ole, sillä edessä on vielä kolme SM-rallia, joista riittää yksi voitto tittelin varmistamiseen. Toki ilman voittoakin mestaruus näyttää varmalta, mikäli joitain pisteitä mies onnistuu Seinäjoen lisäksi Lahden ja Kiteen SM-ralleista napsimaan.

Lähtökohdat ovat ainakin hyvät, sillä Hokkala on juhlinut Seinäjoella luokkavoittoa kaksi kertaa putkeen.

– Odottavaisilla tunnelmilla viikonloppuun, paljon on hyviä muistoja Seinäjoelta ja nyt vielä lisäboostina mestaruus katkolla, Hokkala fiilistelee.

Samoilla ajatuksilla ennakkofiiliksiä tulevasta kilpailusta jakaa myös kokenut kartanlukija Kimmo Pahkala, jonka ensimmäisiä kilpailukokemuksia pohjalaisissa peltomaisemissa on jo vuoden 2004 Pohjanmaa-rallista. 

– Pohjanmaaralli on meille ollut aina hyvä kisa ja hyvin järjestetty tapahtuma. Lähdetään suorittamaan kisaa samalla huolellisuudella ja itseluottamuksella kuin kauden aikaisempiinkin kisoihin, Pahkala sanoo.

Pohjanmaan SM-ralli starttaa perjantai-iltana Seinäjoen keskustassa ajettavalla yleisöerikoiskokeella josta suunnataan kahdelle metsäerikoiskokeelle. Lauantaina kuljettajia haastavat vielä kuusi pitkää metsäerikoiskoetta. Yhteensä EK-kilometrejä kertyy noin 125.

Lue myös nämä