Korhola, 22, kerää tänä vuonna kokemusta Italian sorarallisarjasta. Hän aloitti kautensa Hyundain Rally2-autolla, mutta sunnuntaina ajettuun Adriatico-ralliin kalustoksi vaihtui Toyotan Rally2-kilpuri.
Korhola näytti vauhtia rallin aika-ajoerikoiskokeella ja lähti tavoittelemaan kärkisijoja yhdeksän erikoiskoetta sisältäneestä kisasta. Mutta heti avauspätkällä hän törmäsi isoon haasteeseen.
– Valitettavasti ralli ei sujunut suunnitellusti. Jo avauspätkällä oli niin paljon pölyä, ettei nähnyt oikein mitään. Lähdimme erikoiskokeelle yhden minuutin lähtövälillä, kun suurin osa muista kilpailijoista sai kahden minuutin välin, Korhola kertoi tiedotteessaan.
Toisella pätkällä Korholan ja kartanlukija Kristian Temosen ralli päättyi lopullisesti ulosajon seurauksena.
– Noin kahden kilometrin kohdalla tuli vasen, joka osoittautui paljon liukkaammaksi kuin olin ajatellut. Auto lähti luisuun, ja mutka valui vähän leveäksi. Perä osui rummun päähän sen verran voimakkaasti, että autoon tuli niin pahoja vaurioita, ettei päästy enää jatkamaan, Korhola kertasi.
Korholan kausi Italian sorarallisarjassa on sujunut mollivoittoisesti. Kolmessa kisassa hänelle on tullut yhtä monta keskeytystä.
Korholan kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna Italiassa – tällä kertaa asvaltilla legendaarisessa Targa Florio -rallissa Sisiliassa. Korhola palaa kisassa Hyundain puikkoihin, ja kartanlukijaksi istahtaa Patric Öhman.
Adriatico-rallin voiton nappasi Alberto Battistolli, joka löi toiseksi sijoittuneen Tommaso Ciuffin 6,2 sekunnilla. Puolalainen Mikolaj Marczyk ajoi kolmanneksi sorakisassa.