Vuoden 2003 rallin maailmanmestarin Petter Solbergin paluu pikataipaleille alkoi dramaattisesti torstai-iltana miehen kotikisassa.
Virossa on päästy tällä viikolla nautiskelemaan Rally1-autojen menosta, vaikkei maa tänä vuonna MM-kalenteriin kuulukaan.
Kotikisaansa ajava Oliver Solberg aloitti vahvasti Ruotsin EM-rallin Värmlannissa.
Rallin SM-karavaani rantautuu Seinäjoelle tulevana viikonloppuna, kun Pohjanmaa-ralli käynnistyy perjantai-iltana.
Suomen MM-ralli on yksi rallikalenterin kohokohdista. Keski-Suomen vauhdikkaissa sorateissä riittää valinnan varaa vaikka useampaankin MM-ralliin.
Kiinan MM-ralli lienee enää ajan kysymys.
Tikkakoskelainen Henri Hokkala on ollut omaa luokkaansa rallin SM-sarjan kakkosluokassa tällä kaudella.
Rallin MM-sarja tiedotti massiivisesta sopimuksesta Sardinian MM-rallin aikana.