Toyotan WRC-tähti jyrähti: ”Tämä ei ole oikein”

Elfyn Evans keräsi suurimman pistepotin viime viikonloppuna ajetusta Ruotsin MM-rallista, vaikkei hän voittanut koko kilpailua.
Elfyn Evans
Elfyn Evans. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-sarjan pääluokan uusi pistesysteemi kohtasi kritiikkiä jo ennen kauden alkua. Uudistunut järjestelmä mahdollistaa sen, että koko kilpailun voittaja ei välttämättä vie mukanaan isoimpia pisteitä viikonlopulta.

Näin kävi ensimmäisen kerran Ruotsissa. Hyundain Esapekka Lappi oli koko viikonlopun ykkönen, mutta toiseksi sijoittunut Toyota-kuljettaja Elfyn Evans sai suomalaista enemmän pisteitä.

Lapin kokonaissaldo, 19 pistettä, muodostui lauantai-illan kärkipaikasta (18 pistettä) ja seitsemännestä tilasta sunnuntain erikoiskokeilla (1 piste).

Evans oli puolestaan lauantai-iltana tuloksissa kolmantena (13 pistettä), sunnuntain ajopäivän ykkönen (7 pistettä) sekä Power Stage -erikoiskokeella toinen (4 pistettä). Walesilaisen kokonaispotti oli siis 24 pistettä.

Pisteet toki kelpasivat Evansille, joka yrittää taistella tämän kauden maailmanmestaruudesta. MM-sarjassa toisena oleva Toyota-tähti ei siltikään pidä uudesta systeemistä.

– En vieläkään ole sitä mieltä, että se on oikein. ”EP” voitti ja hän sai selvästi vähemmän pisteitä kuin minä. Olivatpa olosuhteet mitkä tahansa, tämä ei ole mielestäni oikein, Evans totesi Dirtfish-sivustolle.

– Vaikka uusi pistejärjestelmä onkin suosinut minua, en siltikään kannata sitä.

Evans oli kritisoinut uudistusta kovasanaisesti jo ennen Ruotsin MM-rallia.

– Uusi systeemi on vitsi. Se vain alentaa voiton arvoa. Ja se on merkittävin asia minulle, Evans latasi torstaina.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös nämä