EK3: Ford-kuljettajalla hurja ulosajo

M-Sport Fordin Pierre-Louis Loubet keskeytti Chilen MM-rallin kolmannella erikoiskokeella.
Pierre-Louis Loubet
Pierre-Louis Loubet. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Loubet piti kärkivauhtia Rio Claron pikataipaleella, mutta ranskalaisen lento loppui lyhyeen. Loubet ajoi ulos vauhdikkaassa paikassa, eikä pystynyt jatkamaan.

Televisiokuvissa näytettiin lopulta, että Loubet’n Ford Puma oli vaurioituneena puiden katveessa. Sekä Loubet että kartanlukija Nicolas Gilsoul olivat päässeet ulos autosta, mutta Loubet aristeli hieman jalkaansa.

Loubet oli kilpailussa neljäntenä ennen keskeytystään. Hän on jo toinen Rally1-kuljettaja, joka joutui keskeyttämään ulosajoon perjantaiaamupäivän lenkillä. Hyundain Esapekka Lappi ajoi rajusti ulos ensimmäisellä erikoiskokeella.

Lue myös: Esapekka Lapilta lohduton kommentti

Toyotan Elfyn Evans ajoi pohja-ajan kolmospätkällä ja vankisti hieman johtoaan sorarallissa. Evansilla on nyt 2,6 sekunnin etumatka toisena ajavaan Hyundain Teemu Suniseen. M-Sport Fordin Ott Tänak on aivan Sunisen kannassa.

Suninen oli kolmanneksi nopein Rio Claron pikataipaleella.

– On hienoa olla tässä tilanteessa, mutta voisin ajaa kovempaa. Tämä on vielä opettelua, sillä ajan ensimmäistä kertaa näissä olosuhteissa. Paljon on parannettavaa, Suninen sanoi.

MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä nousi kilpailussa neljänneksi Loubet’n keskeytyksen jälkeen. Rovanperä on jäänyt 13,6 sekuntia kilpailua johtavasta tallikaveristaan.

– Lenkki meni ihan hyvin, mutta ei tosiaan ole mikään paras fiilis. Paljon putsattavaa, ja auto yliohjaa tosi paljon. Kokeillaan saada sitä huollossa paremmaksi, perjantaina erikoiskokeita auraava Rovanperä tuumi.

Sami Pajari ajaa WRC2-luokan kärjessä ja yleiskilpailussakin suomalainen on komeasti kahdeksantena. Oliver Solberg on 2,4 sekunnin päässä tallitoveristaan.

Perjantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta huoltotauon jälkeen. Chilen MM-ralli päättyy sunnuntaina.

Katso alta video Chilen MM-rallin testierikoiskokeesta. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alapuolella.

Chilen MM-rallin tilanne EK3/16 jälkeen:

 1. Elfyn Evans      Toyota 29.46,6
 2. Teemu Suninen    Hyundai   +2,6
 3. Ott Tänak        Ford      +2,7
 4. Kalle Rovanperä  Toyota   +13,6
 5. Thierry Neuville Hyundai  +21,7
 6. Takamoto Katsuta Toyota   +28,3
 7. Gregoire Munster Ford     +52,7
 8. Sami Pajari      Skoda  +1.04,3
 9. Oliver Solberg   Skoda  +1.06,7
10. Alberto Heller   Ford   +1.11,0
12. Nikolai Grjazin  Skoda  +1.19,9
13. Gus Greensmith   Skoda  +1.29,6

Chilen MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 28.9.

14.01 Testierikoiskoe: Bio Bio (5,75 km)

Perjantai 29.9.

14.35 EK1: Pulperia 1 (19,77 km)
15.33 EK2: Rere 1 (13,34 km)
16.27 EK3: Rio Claro 1 (23,32 km)
19.07 Huoltotauko (30 min)
20.42 EK4: Pulperia 2 (19,77 km)
21.40 EK5: Rere 2 (13,34 km)
22.34 EK6: Rio Claro 2 (23,32 km)

Lauantai 30.9.

13.57 EK7: Chivilingo 1 (27,19 km)
15.01 EK8: Rio Lia 1 (21,09 km)
16.05 EK9: Maria de las Cruces 1 (28,72 km)
19.05 Huoltotauko (30 min)
20.57 EK10: Chivilingo 2 (27,19 km)
22.01 EK11: Rio Lia 2 (21,09 km)
23.05 EK12: Maria de las Cruces 2 (28,72 km)

Sunnuntai 1.10.

14.07 EK13: Las Pataguas 1 (13,20 km)
15.05 EK14: El Poñen 1 (13,86 km)
16.40 Huoltotauko (15 min)
17.40 EK15: Las Pataguas 2 (13,20 km)
19.15 EK16: El Poñen 2 (13,86 km) *Power Stage

Lue myös nämä