M-Sport Fordin Ott Tänak oli ajanut pohja-ajan kisan avauspätkällä, mutta toisella pikataipaleella virolainen sortui virheeseen. Tänak spinnasi mutkassa pätkän lopussa ja menetti arvokkaita sekunteja.
Ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen kakkosena ollut Suninen aloitti toisen pätkän hyvin, mutta sortui kahteen virheeseen. Suninen jäi lopulta 2,9 sekuntia Toyotan Elfyn Evansin ajamasta pohja-ajasta.
Näin Evans nousi sorakilpailun kärkeen, mutta Suninen on kakkosena vain 0,1 sekunnin päässä walesilaisesta.
– Tämä meni tosi huonosti. Missasin yhden sillan ja menetin siellä useamman sekunnin. Lopussa osuin vielä penkkaan, Suninen harmitteli.
Tänak putosi kisassa kolmanneksi 1,9 sekunnin päähän Evansista. Tänakilla ja kartanlukija Martin Järveojalla oli kakkospätkällä muitakin murheita kuin lopun pyörähdys.
– Pätkän alussa on vaarallinen hyppy, josta meillä oli raju alastulo. En tiedä, onko Martin edes täysin kunnossa. Alastulon jälkeen hybridiyksikkö ei enää toiminut, Tänak totesi.
Tv-kuvissa näytettiin Tänakin haastattelun jälkeen uusinta virolaisten Ford Puman ilmalennosta edellä mainitusta hypystä. Alastulossa sekä Tänakilta että Järveojalta pääsi tuskainen ääni suusta.
Perjantaina teitä auraava Kalle Rovanperä ajoi toiseksi nopeimman ajan Reren erikoiskokeella. Kokonaistilanteessa hän on M-Sport Fordin Pierre-Louis Loubet’n perässä viidentenä, eroa kärkeen on kertynyt 6,6 sekuntia.
Ennen kakkospätkää Rovanperä turvautui ”ulkopuoliseen apuun”.
– Tämä oli parempi kuin aamun ensimmäinen pätkä. Vieläkin on paljon putsattavaa, joten on vaikeaa. Siirtymällä ennen pätkää morjestin tosi söpöä koiraa, joten toivottavasti saamme siitä edes jotain hyvää onnea. Muuta en voi tehdä, Rovanperä jutteli.
Perjantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. Chilen MM-ralli päättyy sunnuntaina.
Katso alta video Chilen MM-rallin testierikoiskokeesta. Kilpailun tilanne ja aikataulu ovat videon alapuolella.
Chilen MM-rallin tilanne EK2/16 jälkeen:
1. Elfyn Evans Toyota 17.14,6 2. Teemu Suninen Hyundai +0,1 3. Ott Tänak Ford +1,8 4. P-L Loubet Ford +4,4 5. Kalle Rovanperä Toyota +6,6 6. Thierry Neuville Hyundai +9,9 7. Takamoto Katsuta Toyota +17,8 8. Gregoire Munster Ford +36,2 9. Sami Pajari Skoda +38,9 10. Alberto Heller Ford +41,5 11. Oliver Solberg Skoda +43,8 12. Nikolai Grjazin Skoda +48,9 13. Gus Greensmith Skoda +54,7
Chilen MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 28.9. 14.01 Testierikoiskoe: Bio Bio (5,75 km) Perjantai 29.9. 14.35 EK1: Pulperia 1 (19,77 km) 15.33 EK2: Rere 1 (13,34 km) 16.27 EK3: Rio Claro 1 (23,32 km) 19.07 Huoltotauko (30 min) 20.42 EK4: Pulperia 2 (19,77 km) 21.40 EK5: Rere 2 (13,34 km) 22.34 EK6: Rio Claro 2 (23,32 km) Lauantai 30.9. 13.57 EK7: Chivilingo 1 (27,19 km) 15.01 EK8: Rio Lia 1 (21,09 km) 16.05 EK9: Maria de las Cruces 1 (28,72 km) 19.05 Huoltotauko (30 min) 20.57 EK10: Chivilingo 2 (27,19 km) 22.01 EK11: Rio Lia 2 (21,09 km) 23.05 EK12: Maria de las Cruces 2 (28,72 km) Sunnuntai 1.10. 14.07 EK13: Las Pataguas 1 (13,20 km) 15.05 EK14: El Poñen 1 (13,86 km) 16.40 Huoltotauko (15 min) 17.40 EK15: Las Pataguas 2 (13,20 km) 19.15 EK16: El Poñen 2 (13,86 km) *Power Stage