MM-sarjaa johtava Neuville ajoi lauantaina ulos ja joutui keskeyttämään, mikä tarkoitti sitä, ettei belgialainen saanut lauantailta yhtäkään pistettä. Näin ollen Neuvillen ainoa oljenkorsi on ajaa kaasu pohjassa sunnuntaina, jolloin jaossa on maksimissaan 12 pistettä.
Neuville ajaa ensimmäisenä autona läpi sunnuntain erikoiskokeet. Yleensä teitä auraava kuljettaja kärsii lähtöpaikastaan, mutta Neuvillelle se oli etu sunnuntain avauspätkällä, sillä muut kuljettajat kärsivät ilmassa leijuneesta pölystä.
Neuville latasikin taululle pohja-ajan.
– Tänään kyse on vain Power Stagen pisteistä ja sunnuntain seitsemästä pisteestä. Kausi on pitkä ja olemme taistelemassa mestaruudesta, Neuville sanoi.
Hyundain Ott Tänak oli Cala Fluminin pätkällä kakkonen jäätyään 4,6 sekuntia Neuvillen pohja-ajasta. Samalla Tänak nousi kokonaistilanteessa 13,1 sekunnin päähän rallia johtavasta Sebastien Ogierista, joka sijoittui pätkällä vasta neljänneksi.
Tänak ei tosin ajattele lainkaan kokonaiskilpailun voittoa.
– Ralli päättyi eilen. Nyt on eri kilpailu. Voitosta ei enää saa pisteitä, Tänak huomautti napakasti.
Vain osan tämän kauden kisoista ajavalla Ogierilla on hieman toisenlainen ajatusmaailma.
– Yritän tulla niin hyvin kuin pystyn. Voitto on minulle tärkein juttu, mutta tietenkin yritämme saada mahdollisimman paljon pisteitä supersunnuntailta, Ogier totesi.
Hyundain Dani Sordo jatkaa kilpailussa kolmantena ennen Toyotan Elfyn Evansia. WRC2-luokkaa johtava Sami Pajari on puolestaan yleiskilpailussa kuudentena aivan M-Sport Fordin Gregoire Munsterin kannassa.
Sardinian MM-rallissa ajetaan sunnuntaina vielä kolme erikoiskoetta.
Sardinian MM-rallin tilanne 13/16 EK:n jälkeen:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Sebastien Ogier | Toyota | 2.47.58,3 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +13,1 |
3. | Dani Sordo | Hyundai | +2.18,4 |
4. | Elfyn Evans | Toyota | +2.40,8 |
5. | Gregoire Munster | Ford | +5.58,1 |
6. | Sami Pajari | Toyota | +6.00,2 |
7. | Yohan Rossel | Citroen | +6.57,0 |
8. | Jan Solans | Toyota | +7.03,5 |
9. | Kajetan Kajetanowicz | Skoda | +8.47,7 |
10. | Martin Prokop | Skoda | +8.56,7 |
Supersunnuntain tilanne:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Thierry Neuville | Hyundai | 8.06,5 |
2. | Ott Tänak | Hyundai | +4,6 |
3. | Elfyn Evans | Toyota | +6,1 |
4. | Sebastien Ogier | Toyota | +8,6 |
5. | Dani Sordo | Hyundai | +14,2 |
6. | Takamoto Katsuta | Toyota | +19,7 |
7. | Jan Solans | Toyota | +26,9 |
Sardinian MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):
Perjantai 31.5. 09.01 Testierikoiskoe: Ittiri (2,08 km) 15.33 EK1: Osilo - Tergu 1 (25,65 km) 16.33 EK2: Sedini - Castelsardo 1 (13,26 km) 18.33 EK3: Osilo - Tergu 2 (25,65 km) 19.35 EK4: Sedini - Castelsardo 2 (13,26 km) Lauantai 1.6. 08.41 EK5: Tempio Pausania 1 (12,03 km) 09.49 EK6: Tula 1 (22,61 km) 11.41 EK7: Tempio Pausania 2 (12,03 km) 12.49 EK8: Tula 2 (22,61 km) 15.05 EK9: Monte Lerno - Monti di Ala 1 (25,33 km) 16.05 EK10: Coiluna - Loelle 1 (14,53 km) 18.05 EK11: Monte Lerno - Monti di Ala 2 (25,33 km) 19.05 EK12: Coiluna - Loelle 2 (14,53 km) Sunnuntai 2.6. 09.00 EK13: Cala Flumini 1 (12,55 km) 10.05 EK14: Sassari - Argentiera 1 (7,10 km) 12.00 EK15: Cala Flumini 2 (12,55 km) 13.15 EK16: Sassari - Argentiera 2 (7,10 km) *Power Stage