Chilen MM-ralli vaarassa – ”Siellä on käytännössä sisällissota”

Historian ensimmäinen Chilen MM-ralli ajettiin viime vuoden huhtikuussa. Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Huhtikuulle kaavailtu Chilen MM-ralli on vaarassa peruuntua maassa vallitsevien poliittisten levottomuuksien takia, uutisoi paikallinen MundoRally-sivusto. 

Chilessä on ollut levottomuuksia jo yli kuukauden ajan ja maassa on ollut myös poikkeustila sekä ulkonaliikkumiskielto lokakuun lopussa. Nyt levottomuuksien kerrotaan uhkaavan ensi kauden neljättä rallia.

– Minulla on ystäviä Chilessä ja he ovat raportoineet, että siellä on käytännössä sisällissota. Tilanne on todella raju ja sen ei kerrota menevän parempaan suuntaan, Kalle Rovaperän kartanlukija Jonne Halttunen kommentoi Rallit.fin reittiasiantuntijan Antti Loposen Twitter-viestiä.

Chilen MM-rallin johtajan Felipe Hortan kerrotaan neuvottelevan BioBion alueen edustajien kanssa, jossa Chilen ralli järjestetään. MundoRallyn mukaan Horta esittää, ettei maassa voida järjestää nykytilanteessa MM-osakilpailua. Päätöstä Chilen rallin kohtalosta odotetaan julistettavan muutaman päivän sisässä.

Chileläissivusto tietää myös kertoa, että tilalle kaavaillaan Espanjan rallia. Katalonia tippui MM-kalenterista kaudeksi 2020. Edellinen ralli Saloun kaupungin ympäristössä ajettiin kuukausi sitten, kun Ott Tänak varmisti uransa ensimmäisen mestaruuden.

Kauden 2019 viimeinen MM-ralli Australiassa peruttiin pari viikkoa sitten rajujen maasto- ja metsäpalojen vuoksi.

Katso alta kooste kautta aikain ensimmäisestä Chilen MM-rallista:

 

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö