Aki Sahila jahtaamaan huippusijoja Ranskassa – ”En ole ajanut näin nopeaa asvalttia”

Aki Sahila
Aki Sahila on valmistautunut kisaan alkuviikon ajan. Kuva: Aki Sahilan tiedotus
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Aki Sahilan urakka Ranskan Peugeot 208 Rally Cupissa jatkuu tulevana viikonloppuna. Rallye du Rouergue ajetaan asvaltilla, ja kyseessä on kauden neljäs osakilpailu.

Kolmen osakilpailun jälkeen Sahila on sarjan yhteispisteissä yhdeksäntenä. Junioreissa Sahila puolestaan majailee sijalla kuusi, mutta vain pisteen päässä neljäntenä olevista Taisko Lariosta sekä Karl-Alexandre Pinheirosta. Sarjan kärkipaikkaa pitää hallussaan Laurent Pellier.

Maanantaina Sahila valmistautui kilpailuun kartanlukijansa Rami Suorsan kanssa testaamalla autoa Ranskassa.

– Maanantaina ajettiin testiä, mutta lähinnä vain ravisteltiin ruosteet ranteista ilman isompia muutoksia autoon. Aika samat säädöt on nyt käytössä, mitä oli viime asvalttikisassakin, Sahila kertoo.

Tiistaina ja keskiviikkona kaksikolla oli vuorossa erikoiskokeiden nuotitus, ja torstaina viimeiset askelmerkit saatiin kohdalleen shakedownissa.

– Oli vähän erilainen systeemi nuorituksessa. Ennen on saanut ajaa pätkät kolmeen kertaan läpi, mutta nyt oli lupa ainoastaan kahteen kertaan. Aikataulu oli toki onneksi vähän vapaampi. Nyt on kuitenkin nuotti valmis ja näillä on mentävä.

– Reitti on ihan komeaa tietä, eikä mitään kärrypolkua. En varmaan koskaan ole ajanut näin nopeaa asvalttia. Viikonlopuksi tänne on luvattu erittäin lämmintä keliä, joten jarrujen kanssa tulee olemaan varmasti ongelmia.

Saintéloc Racing -tallissa kilpaileva mänttäläinen on valmis lyömään kaasun pohjaan heti kilpailun ensimmäiseltä erikoiskokeelta lähtien.

– Täysillä mennään. Viiden sakissa pitäisi olla, kun vaan saadaan puhdas kisa ajettua, Sahila toteaa luottavaisena.

Ralli starttaa perjantaina päivällä, ja luokan ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan podiumille Suomen aikaa myöhään lauantaina illalla. Kilpailussa ajetaan kymmenen erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 206 kilometriä.

Lue myös nämä