Hyundain rallitalliin täksi kaudeksi siirtynyt Ott Tänak ajoi ensimmäisen voittonsa uuden työnantajan leivissä, kun saarenmaalainen
Hyundain tehdaskuskina toiminut Andreas Mikkelsen jäi työttömäksi rallin MM-sarjasta kauden 2019 jälkeen. Norjalaiskuljettaja sai kuitenkin
Sardinian MM-rallin järjestäjät paiskovat töitä muokatakseen alunperin kesäkuun alkuun kaavailtua reittiä. Sardinian ralli ajetaan tänä
Jesse Kallio aloitti koronapandemian viivästämän rallicross-kauden vauhdikkaasti Ruotsin Höljesissä viikonloppuna. Kallio voitti sunnuntaina loppuun ajetun
Rallin MM-sarjan M-Sport Fordin toimitusjohtaja ja omistaja Malcolm Wilson ei ole vielä valmis laittamaan panoksia