
Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo ja Toyotan tähtikuljettaja Ott Tänak pitivät omaa show’taan pystyssä ennen virolaisen

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt eduskunnan puhemiehelle kysymyksen koskien Yleisradion omistamia rallin MM-sarjan tv-esitysoikeuksia.

Sami-Matti Trogen ajaa kauden viimeisessä rallicrossin MM-osakilpailussa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa tulevana viikonloppuna. RX2-luokassa koko kauden podiumin

Japanin rallisarjassa tällä kaudella neljä kisaa ajanut Heikki Kovalainen on mukana myös ensi viikonloppuna ajettavassa

Rallin MM-sarja kääntyy viime metreille vajaan parin viikon päästä, kun Australiassa ajetaan kauden päätösosakilpailu. Perinteiseen









