Japani mielii takaisin rallin MM-sarjaan. Nousevan auringon maan moottoriurheilupomot ovat ilmaisseet halukkuutensa järjestää MM-ralli jo
Lohjalainen Sami-Matti Trogen on allekirjoittanut sopimuksen Set Promotion tallin kanssa. Sopimus sisältää kolme eri sarjaa,
Rallin SM-kauden avaavaan Arctic Lapland Rallyyn eli Tunturiralliin ilmoittautui kaikkiaan 135 autokuntaa. Kilpailussa nähdään ennätysmäärä
Dakar-rallia johtava Carlos Sainz on joutunut kovien syytösten kohteeksi parhaillaan käynnissä olevan kilpailun tapahtumista. Hollantilainen
Jari Huttunen on noussut ryminällä seuratuimpien rallilupausten joukkoon. Viime syksynä Huttunen nappasi paikan Hyundain kehitysohjelmasta,
Rallin MM-sarjan puolustava mestari ja viisi titteliä putkeen voittanut Sebastien Ogier on testannut kauden avaavaa
Ruotsin MM-rallissa nähdään helmikuun puolessa välissä runsaasti suomalaiskuskeja. Uusimpina niminä ilmottautuneiden listalle on lisätty takavuosien