Jaro Kinnunen luokkavoittoon Tunturissa – ”Auto pelasi lähes moitteitta koko ajan”

Jaro Kinnunen ja Tuukka Shemeikka. Kuva: Timka Seppänen / Solid Photo
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toista kertaa urallaan Jaro Kinnunen onnistui ajamaan sekä luokkavoittoon että nopeimmaksi kaksivetoluokan kuljettajaksi Rovaniemen Arctic Lapland Rallissa. Edellisen kerran Kinnunen juhli Tuntureilla kolme vuotta sitten, silloinkin kalustona oli Peugeot 208 R2-auto.

Ralli SM-sarjan avauskilpailu sujui espoolaisen Jarospeed-tiimin osalta ilman suurempia ongelmia. Kuljettaja oli päättänyt, että pitkään ralliin lähdetään maltillisella taktiikalla.

– Päätarkoitus oli, että isot virheet piti välttää. Alku otettiin aika varovasti, mutta ero kärkeen oli silti maltillinen. Tiet olivat melko huonossa kunnossa, ja se olikin kovaa rääkkiä renkaille ja autolle, Kinnunen myönteli.

– Perjantai-illan pätkät sujuivat jo ajollisesti paremmin, mutta kärkiaikoihin ei ylletty. Toisen kisapäivän aamuna laitettiin kaasu pohjaan ja teimme pohja-ajan. Pari tilannetta mahtui pätkälle mutta päästiin kuitenkin läpi.

Kinnusen ja kartanlukija Tuukka Shemeikan suoritus ja vauhti kohentuivat rallin edetessä, mutta eroa SM3-luokan kärkeen ei saatu kurottua kiinni. Luokan kakkossija oli kuitenkin vankasti hallussa.

Kärjessä ajanut merkkikaveri Anssi Rytkönen sai toisen päivän huollossa aikasakon, joka pudotti hänet lopulta viidenneksi. Niinpä Jarospeed-tiimi nousi hieman yllättäen kisan loppuvaiheessa voittoon 38 sekunnin turvin ennen Niko Mäkistä.

– Auto pelasi lähes moitteitta koko ajan, mutta ennen seuraavaa kisaa täytyy tehdä pientä säätöä ajettavuuden puolelle. Niillä muutoksilla sekä kuskin hanskoista saadaan lisää vauhtia, joten Mikkelissä ollaan varmasti myös vauhdillisesti kärjessä, Jaro Kinnunen uskoo.

Lue myös nämä

  • Uusimmat