Suomalainen WRC-tähti hämmästeli kilpakumppaniensa tasoa virtuaalimaailmassa – ”Se on jopa sairaalloisen tarkkaa tekemistä”

Teemu Suninen. Kuva: M-Sport Ford WRT

M-Sport Fordin rallitallissa ajava Teemu Suninen kokeili viime viikonloppuna vauhtiaan virtuaalisessa kilvanajossa. Suninen oli mukana parinsa Toni Lähteenmäen kanssa lauantaina kuuden tunnin kilpailussa, joka ajettiin legendaarisella Imolan radalla.

Kokemus sim racingista ei ollut suinkaan ensimmäinen Suniselle, joskin taukoa edellisestä kerrasta oli jo melkoisesti.

– Viimeksi olin ajanut vuonna 2017. Sen jälkeen ei muuta kuin jossain kaverilla olin saattanut kokeilla saunaillassa. Meksikon rallin jälkeen oli ensimmäinen homma hankkia taas simulaattori ja sitten olikin viikko aikaa opetella touhuja. Minulla oli jo aiemmin yksi simulaattori, mutta annoin sen pois, kun ei ollut aikaa koskaan ajaa, Suninen sanoo Rallit.fille.

Suninen ja muun muassa V8 Thunder -rata-autoluokasta tuttu Lähteenmäki olivat kuuden tunnin puristuksessa lopulta kuudensia. Kisan voittoon ajoi Logitech G Altus Esports -tiimi, jossa ajoivat Antti Ahola ja Tuomas Tähtelä. Yhteensä mukana oli 32 joukkuetta.

– Siellä oli kuitenkin muutama ihan ammattilainen mukana, jotka pärjäävät ihan maailman kärjessä. Olimme Tonin kanssa erittäin tyytyväisiä tulokseen. Paljon on toki vielä oppimista, Suninen summaa.

Sunisen karanteeni Meksikon rallin takia päättyy tiistaina. Senkin jälkeen luvassa on kuitenkin lähinnä kotona oleilua, joka ei palvele millään tavalla ralliautoilun ammattilaista.

– Vaikea on omaa ammattia tällä hetkellä harjoittaa. Täytyy nyt käyttää aikaa sillä tavalla, että koittaa tehdä niitä asioita, joita on kesken kauden vaikea tehdä. Nyt on aikaa treenata fysiikkaa sekä opetella englantia paremmin. Ei niillä kauden kesken olisi tulokseen merkitystä, mutta ne ovat tärkeitä taitoja, jotka voivat tulevaisuudessa helpottaa arkea, Suninen toteaa.

Katso alapuolelta parhaat palat Meksikon MM-rallista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Virtuaalinen ralli ei kiinnosta Sunista

Jokelalainen rallitähti varmasti viettää korona-arjen keskellä aikaa myös virtuaalisessa pelimaailmassa. Kuitenkin juuri rata-autoilu on se, josta Suninen kokee saavansa hyötyä leipätyöhönsä.

– iRacing on nykypäivänä ehkä ylivoimaisesti suosituin, jota esimerkiksi F1-kuskit käyttävät paljon treenimielessä. Siitä olen itsekin vähän kiinnostunut, kun saan edes jonkin verran hyötyä oikeaan ajamiseen. Lähinnä sen avulla on hyvä treenata tarkkaa ajamista, Suninen analysoi.

– Se on jopa sairaalloisen tarkkaa noissa e-kisoissa, kun periaatteessa mahdollisuuksia on rajattomasti harjoitella. Treenimäärät ovat hurjan korkealla ammattilaistasolla. Tarkkuus on aivan ääretöntä. Pitää keskittyä, että käyttää ihan jokaisen sentin hyväkseen. Eli toki siinä myös keskittyminen varmasti harjaantuu omaa työtä varten. Tuossa lauantain kisassakin ajettiin kuusi tuntia kahteen mieheen, joten sai siinä olla hereillä.

Esimerkiksi Petter ja Oliver Solberg lanseerasivat viime viikolla hurjan suosion keränneen virtuaalisen The Solberg RACE -formaatin virtuaalirallin puolella. Ensimmäisessä versiossa ajettiin Argentiinan MM-rallia ja vauhtiaan kokeili liki 4 500 ratinkääntäjää. E-ralli ei kuitenkaan kiinnosta Sunista, sillä homma poikkeaa liian paljon todellisuudesta verrattuna ratapuoleen.

– Minä koen, että siinä on liikaa eroavaisuuksia. Kaikki ojat ja kivet ovat kaukana, koska se on tehty niin videopelimäiseksi. Ralli on kuitenkin paljolti ulkoa opettelua. Siinä olisi hirveä määrä ulkoa opettelua ja se ei vastaa omia haluja. Myöskään nuoteissa ei riitä minulla tarkkuus ajamaan maailman kärjessä, Suninen kertoo.

Jutussa kerrotun Vauhdin Festivaali Imola 6h -kisan tulokset löytyvät tästä linkistä. 

Ja koko kuuden tunnin maratonkisa täältä.

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö