Virossa iski raju ahneus – hotellivaraukset peruttiin ja sen jälkeen hinnat nousivat pilviin MM-rallin ajaksi

Ott Tänak
Ott Tänak tähditti Rally Estoniaa viime kesänä. Kuva: Toyota Gazoo Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Viro saa järjestettäväkseen ensimmäistä kertaa maan historiassa rallin MM-sarjan osakilpailun, kun syyskuun alussa on määrä ajaa ensimmäinen MM-ralli koronatauon jälkeen.

Rallin huoltoparkki sijaitsee Tarton kaupungissa Etelä-Virossa. Paikalliset hotellien ja muiden majoitusten pitäjät ovat haistaneet tilaisuutensa. Majoitusten hinnat nimittäin ovat nousseet monikymmenkertaisiksi.

Vielä muutama viikko sitten Tartosta hyvän majoituksen pystyi löytämään muutamalla sadalla eurolla kolmeksi yöksi. Nyt samankaltaisista majoituksista pyydetään jopa yli 6 500 euroa.

M-Sport Fordin suomalaiskuskin Esapekka Lapin asioita hoitava Harri Niskanen twiittasi asiaan liittyen kuvakaappauksen Booking.comin sivuilta.

Ahneinta tilanteessa on, että majoitukset ovat peruneet aiempia varauksia ja nostaneet sen jälkeen hintoja järjettömästi. Asian havaitsi muun muassa MM-sarjan yksi kokeneimmista valokuvaajista Colin McMaster.

– MM-sarja on julkaissut uuden kalenterin loppukaudeksi ilman mitään ohjeita vielä tähän mennessä katsojille ja median osallistumiselle. Sillä aikaa Viron hotellien pitäjät ja muut majoittajat ovat peruneet aiempia varauksia ja myyneet uudestaan samat huoneet nostettuaan hintoja. Toivon todella, että nämä ahneet ihmiset polttavat näppinsä, McMaster kirjoittaa.

Kuten kokenut kuvaaja osuvasti kirjoittaa, ei WRC-promoottori, FIA tai Viron MM-rallin järjestäjät ole vielä julkistaneet tarkkoja ohjeita, miten korona-aikana MM-ralli järjestetään katsojien suhteen.

Viron MM-ralli on määrä järjestää 4. – 6. syyskuuta. Alustavien tietojen mukaan perjantaina ajetaan testierikoiskoe ja suoritetaan seremoniastartti. Lauantai ja sunnuntai ovat varsinaisia kisapäiviä.

Katso alta, miten Kalle Rovanperä testasi juhannuksen alla Yaris WRC:tä Keski-Suomessa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,342336″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat