Hyundain belgialaiskuski Thierry Neuville on ollut monta kertaa lähellä unelmaansa, rallin maailmanmestaruutta. Neuville on kuitenkin jäänyt MM-sarjassa peräti viisi kertaa hopealle.
Neljä hopeapysteistä on tullut peräjälkeen. Rankin pettymys tuli vuonna 2018, kun Neuville ja tuolloin Fordilla ajanut Sebastien Ogier lähtivät kauden päätösralliin Australiaan liki tasapisteissä. Neuville kuitenkin joutui lopulta keskeyttämään hankalan rallin jälkeen päätöspäivänä ja Ogier varmisti kuudennen perättäisen MM-tittelin viidennellä sijallaan.
– Mestaruuden voittaminen on ollut hankalaa minulle. Pitää kuitenkin muistaa, että olemme monta kertaa olleet todella lähellä. Taistelu on kuitenkin aina ollut tiukkaa. Vuoden 2018 Australian ralli oli kaikista turhauttavin ratkaisu. Olimme oikeassa kurssissa ja Ogierin edellä, mutta sitten kärsimme rengasrikon, Neuville kertaa Rallit.fille.
– Toki se on osa rallia, ei sille mitään voi. Silloin olisimme varsinkin voineet kuitenkin sen mestaruuden saavuttaa. Uralleni on mahtunut paljon ala- ja ylämäkiä, Neuville jatkaa.
Koronapandemia sotki tämän kauden rallin MM-sarjassa, kuten kaikessa muussakin urheilussa. Neuvillella on kuitenkin selkeä visio, mitä belgialaisen pitää parantaa, jotta se himoittu mestaruus tulee.
– Minulta on puuttunut monta kertaa suorituskykyä kauden puolivälissä syystä tai toisesta. Esimerkiksi Suomessa meiltä on puuttunut vauhtia monesti. Kauden alut ja loput ovat monesti olleet ihan riittävän hyviä mestaruuteen, mutta olen useasti hävinnyt tittelin kauden keskivaiheilla. Sitä meidän on jatkossa parannettava, Neuville toteaa.
– Tänä vuonna tilanne on tietenkin vähän toisenlainen. Emme edes vielä tiedä, jatkuuko kausi ja mikä on kauden puoliväli. Selvää kuitenkin on, että tulevaisuudessa haluamme saada enemmän pisteitä myös kauden puolivälissä, Neuville jatkaa naureskellen.
Rallitähteys unelmana pikku pojasta saakka
Neuvillen ura alkoi vuonna 2007 muutamalla pienellä kansallisella rallilla. Belgialainen nousi huipulle nopeasti, sillä jo vuonna 2012 hän oli MM-sarjassa ja kaudella 2013 hän saavutti ensimmäisen MM-hopeansa M-Sport Fordin tallissa.
– Ennen vuotta 2007 aloitin urani autokrossissa eli periaatteessa ajoimme soraradoilla kilpaa. Se oli hyvä koulu rallia varten. Ajoin sitä ehkä vuoden tai puolitoista. Sain siitä paljon tärkeää oppia. Tajusin aika nopeasti, että taidan olla ihan kelpo kuski, koska tulokset olivat hyviä, Neuville kertoo.
– Sitten ostin ensimmäisen ralliautoni, joka oli Opel Corsa. Vuonna 2007 taisin ajaa vain kaksi rallia, mutta sitten sain mahdollisuuden osallistua sellaiseen junioriohjelmaan, mikä on tuttu esimerkiksi Ranskan puolelta. Osallistuin siihen karsintaan kaksi kertaa ja toisella kerralla tulin valituksi ohjelmaan.
Neuvillen uran rajuin ulosajo tapahtui viime kaudella Chilessä. Katso raju tärsky alapuolella olevalta videolta. Juttu jatkuu videon jälkeen:
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2285,262577″ ap mute]
Vaikka ura auton ratissa alkoi täysi-ikäisyyden kynnyksellä, oli unelma rallitähteydestä kytenyt jo pitkään.
– Intohimo rallia kohtaan syntyi varmaan jo 5-vuotiaana. Jo silloin halusin olla rallikuski. Kerroin siitä kaikille jo päiväkodissa. Samoin koulussa kirjoitin kaikkien ystäväkirjaan, että tulevaisuuden ammattini on rallitähti, Neuville muistelee.
– Meidän kaveriporukassa isät kävivät monesti katsomassa ralleja. Jossain vaiheessa mekin sitten halusimme mukaan ja se intohimo syttyi heti. Kävimme paljon myös Span radalla kisoissa, mutta ratakisat eivät lopulta kiinnostaneet minua niin paljon.
Lue myös: Neljä kertaa putkeen MM-hopealle nöyrtynyt Thierry Neuville uhoaa – ”Nyt on meidän aikamme”