Toyotan rallitiimi on ollut liekeissä kotiteillään Suomen MM-rallissa. Esapekka Lappi johtaa kisaa ennen tallitoveriaan Jari-Matti Latvalaa. Tallin menestyksen täydentää Juho Hänninen viidennellä sijallaan perjantain erikoiskokeiden jälkeen.
Moni varmasti miettii, tuleeko tallimääräystä, sillä Latvalalla on yhä mahdollisuudet taistella maailmanmestaruudesta. Varsinkin kun MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier on jo keskeyttänyt rallin ja Hyundain Thierry Neuville ei ole ehtinyt kärkivauhtiin Keski-Suomen sorateillä.
Tallipomo Tommi Mäkiseltä tuli kuitenkin tiukka linjaus mahdolliseen tallimääräykseen.
– Kaikki kuskimme ovat nauttineet ajamisesta ja he tuntevat olonsa luottavaiseksi. Minua ei huoleta yhtään se, että he taistelevat keskenään. Annan heille vapaat kädet, Mäkinen sanoo tiimin tiedotteessa.
– Tämä on ollut äärettömän upea päivä tiimille. Odotin kovaa taistelua muilta talleilta. Tottakai saamme etua, kun olemme kotirallissa, mutta kuskiemme nopeus on ollut huikeaa, Mäkinen hehkuttaa.