Toyotan rallitalli vahvisti keskiviikkona ensi kauden kuljettajansa. Odotetusti ”suomalaistiimiin” tuli pohjoisirlantilainen konkarikuski Kris Meeke, joka korvaa Citroenille vaihtavan Esapekka Lapin.
Meeken maine on kaksijakoinen. Toisaalta 39-vuotiaan britin nopeus on kiistatonta, mutta uraa ovat varjostaneet myös lukuisat ulosajot. Juuri vaarallisten ulosajojen takia mies potkittiin pois Citroenilta viime toukokuussa.
Toyotan tallipomo Tommi Mäkinen tiedostaa Meeken värikkään historian, mutta ensi kaudella japanilaisvalmistajan leirissä olisi pakko nöyrtyä ajamaan myös tallipisteistä.
– Tuota noin…kyllähän me on käyty niitäkin asioita (ulosajoja) läpi. Varmasti meillä on selkeänä molemmilla, mikä meidän tallin ajatus on tulevaisuudesta, Mäkinen pyöritteli Rallit.fille.
Lappi oli Toyotan ykkösvaihtoehto ensi kaudeksi, mutta pieksämäkeläinen valitsi Citroenin.
– Joo kyllä me ilman muuta olisi Esapekan kanssa jatkettu. Tämä kuitenkin kuuluu pelin henkeen, Mäkinen sanoo.
Meeke oli tyrkyllä Toyotalle jo muutama vuosi sitten, kun talli oli tulossa MM-sarjaan. Tuolloin pohjoisirlantilaisen kanssa ei kuitenkaan sopimusta syntynyt. Lapin ”loikkauksen” jälkeen neuvottelut avattiin uudestaan.
– Meillä oli paljon vaihtoehtoja ja niitä puntaroitiin aika tavalla porukassa. Mietittiin tosi tarkasti, miten lähdetään asiaa viemään eteenpäin. Meillä oli jo aikaisemmin Krisin kanssa puhetta, niin siitä oli helppo jatkaa. Se on aina monen asian summa, tallipomo taustoittaa sopimusneuvotteluja.
– Uskon, että meillä on ihan hyvä kolmikko ensi kaudeksi. Meeke tulee ulkopuolelta ja tuo varmasti paljon tärkeää tietoa meille. Hän on autot teknisesti hyvin tunteva kuski. Hän on hyvä vahvistus meille.
Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Kataloniassa. Toyota johtaa valmistajien MM-sarjaa.