Topi Heikkinen riemuissaan: Teki henkisesti hyvää!

Toomas Heikkinen
Toomas Heikkinen. Kuva: FIAWorldRallycross.com
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toomas ”Topi” Heikkinen ylsi ensimmäistä kertaa palkintopallolle tällä kaudella, kun sunnuntaina mies oli kolmas Saksan Esteringin radalla.

Heikkisen tiimille Audille kilpailu oli loistava, sillä Mattias Ekström oli koko joukon ykkönen. Volkswagen on dominoinut tällä kaudella MM-sarjaa ja Heikkinen on jäänyt toistuvasti palkintopallosijojen ulkopuolella. Vihdoin Saksassa kuitenkin jokainen osa-alue oli kunnossa ja Heikkinen pääsi kapuamaan podiumille.

Heikkinen myöntää, että kolmas sija toi rutkasti lisää itseluottamusta. Kauden päätöskisasta Etelä-Afrikasta Heikkinen hakee voittoa.

– Lähellä ollaan oltu, mutta kerta toisensa jälkeen on joko auto tai onni pettänyt. Nytkin olin pilata kisan jo lähdössä, joka meni vähän pitkäksi, mutta onnistuin napsimaan vastustajan yksi toisensa jälkeen kiinni. Ensin jäi Niclas Grönholm, sitten Kevin Hansen ja lopulta jokeritaktikoinnissa vielä Petter Solberg. Auton vauhti oli järkyttävän kova koko viikonlopun ja tiesin pärjääväni ajamalla, Heikkinen sanoo Moottoriurheilu.tv.sivustolla.

– Tämä oli loistava kilpailu niin tiimille, Audille kuin minulle itsellenikin. Henkisesti teki hyvää nousta pitkästi aikaa taas palkintopallille. Itseluottamus on taas kohdallaan ja kauden viimeisestä kilpailusta Etelä-Afrikasta lähdetään ilman muuta hakemaan voittoa,Heikkinen jatkaa.

Lue myös nämä