Toni Gardemeister teki voitokkaan paluun rallipätkille – ”Mukavaa oli laskea menemään pitkästä aikaa”

Rallin MM-sarjassa 1990-luvun ja 2000-luvun taitteessa ajanut Toni Gardemeister todisti lauantaina, että ajotaidot ovat yhä tallessa.
Toni Gardemeister
Toni Gardemeister. Kuva: Skoda Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Gardemeister ajoi kaksivetoisten voittoon Vanttauskoskella järjestetyssä viiden erikoiskokeen mittaisessa Snow Rally Rings -kilpailussa.

Nykyisin omaa TGS Worldwide -rallitallia pyörittävä Gardemeister ei ole viime vuosina juuri kilpaa ajanut. Vuodesta 2012 lähtien entinen WRC-kuski on kurvaillut korkeintaan kaksi ralli vuodessa. Edellisen kerran numerolaput olivat ovissa Samsonas-rallissa vuonna 2019, mutta homma kariutui Bemarilla tekniseen vikaan.

Gardemeister ajoi Snow Rings -rallissa tallinsa uudella etuvetoisella Renault Clio RS:llä. Kaksivetoisten voitto lohkesi reilun puolen minuutin erolla ennen Ford Fiesta R2:lla kurvaillutta Tapio Vuokilaa. Kolmanneksi nopein kaksivetoisissa oli Honda Civiciä käskyttänyt Veeti Pulkkinen.

Tallipäällikön kartturina Lapissa toimi SM-sarjan kärkikuskeihin lukeutuva Mikko Heikkilä. Gardemeister julkaisi hupaisan kuvan Instagramissa ”voittojuhlista”.

– Pojan nukutus käynnissä. Pytyt sieltä vaan tuli matkaan rallista. Ihan mukavaa oli laskea pitkästä aikaa menemään. Hyvää testiä Rellulle, Gardemeister kirjoitti.

Yleiskilpailun voittoon Vanttauskoskella ajoi rallin SM-sarjan pääluokkaan täksi kaudeksi vaihtanut Anssi Rytkönen. Skoda Fabia R5 -autokuntien kamppailussa Rytkönen oli 20,5 sekuntia nopeampi kuin Pekka Keski-Korsu. Samalla kalustolla kolmanneksi ylsi Jari Rajala.

Mitsubishi Lanceria ohjastanut Miikka Vuokila oli yleiskilpailun neljäs ennen Ford Fiesta Rally3 -kilpurilla ajanutta Emil Mielityistä.

Snow Rally Rings, tulokset:

1. Anssi Rytkönen     Skoda   39.50,1
2. Pekka Keski-Korsu  Skoda     +20,5
3. Jari Rajala        Skoda     +42,5
4. Miikka Vuokila     Mitsu   +1.11,3
5. Emil Mielityinen   Ford    +1.13,5
6. Jussi Keskiniva    VW      +1.57,8
7. Mats Rinne         Mitsu   +2.06,6
8. Toni Herranen      Kia     +2.19,7
--------
18. Toni Gardemeister Renault +5.32,6

Lue myös nämä

  • Uusimmat