Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen ei peitellyt hämmästystään, kun hän sai kuulla Motorsport Mondayn uutisesta Rallit.filtä.
Toyotan ensi kauden kuljettajakokoonpanoa ei ole vielä vahvistettu ensi kaudeksi. Virolaiskuljettaja Ott Tänak jatkaa tallissa varmuudella, mutta Jari-Matti Latvalan ja Esapekka Lapin tilanne on yhä auki.
Motorsport Monday kertoi Mäkisen sanoneen, että tallipomo haluaisi ”henkilökohtaisesti tehdä jotain kuljettajamarkkinoilla, mutta se jää nähtäväksi”. Lisäksi Mäkinen kertoi ”japanilaisten haluavan Jari-Matin jatkavan tallissa”.
Mäkinen kiisti antaneensa kyseistä lausuntoa.
– Ööööö… Ei, asia ei ole näin. En tiedä yhtään, mistä tällainen on tullut, hämilleen mennyt Mäkinen sanoi Rallit.fille.
– Olemme keskustelleet näistä asioista ja meillä on suunnitelmia mennä eteenpäin suunnitelmallisesti. Tuossa ei ole kyllä mitään perää.
Sekä Latvalan manageri Timo Jouhki että Lapin asioita hoitava Erik Veiby ovat sanoneet, että suomalaiskuskit ajavat myös ensi kaudella rallin MM-sarjassa. Kumpikaan manageri – sen paremmin kuin kumpikaan kuljettaja – ei ole kuitenkaan paljastanut tallia. Tällä hetkellä vaikuttaa todennäköiseltä, että molemmat suomalaiset ajavat Toyotalla myös ensi vuonna.
Mäkisen mukaan hän ei enää tähyile aktiivisesti kuljettajamarkkinoille, mutta ”tilannetta katsellaan”.
– Meillä on selkeät suunnitelmat, mutta vielä ei ole täysin sataprosenttista varmuutta, että kaikki hommat menevät niin kuin toivomme. Sen puoleen meidän on oltava seurauskannalla.
Miten todennäköisenä pidät, että tallissa tapahtuu jotain liikehdintää ennen seuraavaa kautta, Tommi Mäkinen?
– Tuohon on aika paha sanoa mitään tällä hetkellä. Voisi sanoa, että se on 50-50-mahdollisuus. Tai pitäisikö sanoa fifty-sixty, Mäkinen hekotteli.