Jaro Kinnusella paikka ratkaista Suomen mestaruus – ”Aivan normaalisti pyritään ajamaan”

Jaro Kinnunen. Kuva: Jarno Saari
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin SM-sarjan kaksivetoisten autojen SM3-luokkaa selvästi johtava Jaro Kinnunen starttaa kauden toiseksi viimeiseen osakilpailuun Sastamalan ja Huittisten teille mielenkiintoisista asemista.

Peugeot 208 R2 -kuljettaja on sarjan neljän eri luokan kilpailijoista ainoa, jolle luokkavoitto takaisi Suomen mestaruuden jo ennen kauden päätöskisaa. Espoolainen on saavuttanut kolme voittoa viidestä alkukaudella ajetusta kisasta, joten Kinnunen ja kartanlukija Tuukka Shemeikka lähtevät tutulla sykkeellä ja tavoitteella matkaan ensi viikonlopun kisaan.

– Aivan normaalisti pyritään ajamaan ja voitto on tavoitteena. Mestaruutta ei ajatella sen kummemmin, vaikka pistetilanne toki tiedostetaan varsin hyvin. Olisihan se mahtava tilanne, jos saisi mestaruuden plakkariin jo ennen viimeistä osakilpailua, kaksikko toteaa.

SM-sarjassa on ollut pitkä kesätauko, mutta tuntumaa on Jarospeed-tiimissä pidetty hyvin yllä.

– Ajoin nollautoa Autoglym Rallin hienoilla teillä, joiden arvelen olevan samankaltaiset kuin tulevassa SM-rallissa. Viime viikonloppuna kävin testaamassa Urjalassa, jonne vielä kiitokset pätkän järjestäneelle taholle.

– Ennakkofiilikset ovat kyllä mahtavat. Mukavaa kun voitolla on nyt iso panos. Uskon, että kisasta tulee tiukka. Meidän lähtöpaikka on hieman parempi kuin aikaisemmin, mutta tie puhdistuu kyllä jokaisen auton myötä, Jaro Kinnunen tiedostaa.

Enset SM-rallin nuotituspäivä on perjantaina ja kilpailun kahdeksan EK:ta ajetaan lauantaina 1.9.

SM3-luokan pisteet 5/7 osakilpailun jälkeen:
1. Jaro Kinnunen    106
2. Samuli Vuorisalo 69
3. Henri Hokkala    65
4. Niko Mäkinen     63
5. Jussi Lindberg   56

Lue myös nämä

  • Uusimmat