Tomi Vilenius palaa SM-sarjaan. Kuva: Niko Laurila / Ilmavaltiaat.fi.

Tomi Vilenius kolmen vuoden tauon jälkeen rallin SM-sarjaan

Tykkää uutisesta

Vuodesta 1996 lähtien niin kotimaisia kuin kansainvälisiä ralleja ajanut porvoolainen Tomi Vilenius ja hänen luottokartanlukija Sami Ryynänen tekevät kolmen vuoden tauon jälkeen vahvan paluun rallin SM-sarjaan.

Pitkän ralliharrastuksensa saatossa Vilenius on saavuttanut menestystä niin kansallisissa kuin kansainvälisissä kilpailuissa. Yhden nuorten SM-sarjan yleiskilpailuvoiton lisäksi hän on kansallisissa kilpailuissa saavuttanut lukuisia luokkavoittoja sekä menestystä niin Suomen kuin Espanjan MM-ralleissa. Vuonna 2008 Suomen MM-rallissa Vilenius piti luokkansa kolmanneksi kiireisintä vauhtia ja huippuhetki oli vuonna 2016, kun hän ja kartanlukija Ryynänen saavuttivat luokkavoiton Kataloniassa ajetusta Espanjan MM-rallista.

Ralli SM-sarjan osakilpailujen erikoiskokeille kaksikko starttaa nöyränä tietäen, että onnistuessaan heillä on mahdollisuudet niin kilpailujen palkintokorokkeille kuin unelmissa poreilevalle SM-mitalille.

– Katalonian soralla ja asvaltilla otettu luokkavoitto kasvatti nälkää niin suureksi, että syntyi ajatus huippukalustolla kilpailla Rallin SM-mitalista. Kun rallikonkari Marko Mänty siirtyi kilpailemaan rallin kuninkuusluokkaan turboahdetulla nelivetoisella autolla, niin häneltä vapautuneella FIN-R viritteisellä etuvetoisella Honda Civic Type-R
ralliautolla palkintokorokesijoituksista lähdemme ajamaan, Vilenius kertoo.

– Arctic Lapland rallin lähtölistaa kun luetaan, niin SM4-luokka on erittäin kovatasoinen, jossa kovaa pitää meidän mennä mikäli tavoitteemme haluamme saavuttaa. Ajotaukoakin on sen verran, että talven kilpailut menee rattiruostetta ranteista poistaessa eli en ole pettynyt mikäli en ns. Tunturirallissa pysty SM4-luokan kärkikuljettajien vauhtiin vastaamaan. Eli nöyränä matkaan ja katsotaan mihin se sitten riittää, Vilenius jatkaa.

Kilpailukauden avaava 11 erikoiskokeen mittainen Arctic Lapland Ralli ajetaan tammikuun viimeisellä viikolla Rovaniemen ja Kemijärven ympäristön perinteikkäillä pikataipaleilla.

Lue myös:

Mikko Heikkilä vaihtaa kuninkuusluokkaan – “Hienoa että tällainen mahdollisuus järjestyi... Ralli SM-sarjan Mikkelin osakilpailussa SM2-luokassa Subarulla neljänneksi ajanut Mäntsälän MK:n kaksikko Mikk...
Tekniikka petti Joonas Tokeen Mikkelissä – “Pettymys oli suuri” Ralli SM-kauden mainiosti kakkossijalla avannut Joonas Tokee joutui pettymään sarjan toisessa osakilpailussa M...
Selivaara ylsi tavoitteeseensa SM-rallissa Viikonloppuna ajettu rallin SM-sarjan toinen osakilpailu kulki Mikkelissä tavoitteiden mukaan Antti Selivaaran...
Asunmaa jäi Rovanperän jalkoihin Mikkelissä – “Ei mikään paras päivä minun ralliuralla... Rallin SM-sarjan kauden toinen osakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Mikkelin ympäristössä Etelä-Savon nopei...
Jani Luhtaniemelle jälleen keskeytys – “Osuttiin penkkaan ja alatukivarsi meni” Jani Luhtaniemen SM-kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Vaikka vauhtia ja taitoa on riittäny...
Kymmenkertainen Suomen mestari ylisti: Ei SM-tason kuskeilla ole Kalle Rovanperälle sanan sijaa! Hannu´s Rally Teamin Juha Salo ja Topi Luhtinen sijoittuivat kauden toisessa SM-rallissa Mikkelissä kuudenneks...
Jaro Kinnuselle jälleen voitto SM3-luokassa – “Täysillä sai yrittää koko ajan”... Kauden toinen rallin SM-osakilpailu Mikkelin vauhdikkailla teillä kulki Jaro Kinnusen tahdittaessa kaksivetois...
Lindholm keskeytti ulosajoon – “Nyt kävi näin” Emil Lindholm ja kartanlukija Mikael Korhonen kokivat pettymyksen rallin SM-sarjan toisessa osakilpailussa Mik...
Tykkäykset