Teemu Suninen kertasi ulosajoaan – ”Jotain hajosi”

Teemu Suninen
Teemu Suninen. Kuva: Miika Wuorela
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Suninen porhalsi perjantain erikoiskokeet Walesin MM-rallissa tarkasti ja vauhdikkaasti aina päivän viimeiselle erikoiskokeelle asti. Pieni lipsahdus sotki kuitenkin kuvioita sen verran, että Sunisen matka jatkuu lauantaina ralli2-säännöllä.

Wales ei pettänyt tänäkään vuonna olosuhteiden osalta. Aikaisemmasta päivämäärästä huolimatta erikoiskokeet olivat märkiä ja mutaisia perjantaina.

Pyörähdys kisan kahdeksannella erikoiskokeella ei jäänyt valitettavasti päivän ainoaksi ajovirheeksi Suniselta. Hetken käsissä ollut kolmas sija vaihtui lauantain lenkille takaa-ajajan asemaan, kun auto lipsahti käsistä iltapäivän viimeisellä pikataipaleella.

– Osuin sisäreunassa kiveen, tuli rengasrikko ja seuraavassa kunnon vasurissa jotain hajosi ja siitä menimme ulos tieltä, Suninen kertasi tapahtunutta.

Hyvin alkanut päivä sai harmittavan päätöksen, mutta myös monta hyvää asiaa jäi päivästä muistoihin.

– Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella oli vähän tilannetta, kun menin risteyksen pitkäksi, mutta muutoin ajoimme hyvin. Ajoimme samoja aikoja pehmeillä ja kovilla renkailla, joten ei sillä tainnut olla merkitystä, kumpaa vaihtoehtoa käytti.

Riskitaso päivän aikana nousi muiden MM-osakilpailujen tasolle, vaikka erikoiskokeet olivat kunnoltaan kaikkea muuta kuin tavanomaisia.

– Täysillä siellä sai ajaa. Taso on täällä kova, joten varaa virheeseen ei ole. Joku aina ajaa nämä erikoiskokeet täydellisesti.

 

Lue myös nämä