Teemu Suninen aloitti vauhdikkaasti sunnuntaiaamun Puolan MM-rallissa, kun hän ajoi neljänneksi nopeimman ajan päivän ensimmäisellä erikoiskokeella.
Sunista vikkelämmin pätkän vetivät ainoastaan rallin voitosta taistelevat Ott Tänak ja Thierry Neuville, jotka olivat omilla sekuntiluvuillaan, sekä ralli2-säännöllä kisaa jatkava Jari-Matti Latvala. Ford-kuljettaja Tänak tykitti pohjat 4,9 sekunnin erolla Neuvilleen ja siirtyi kokonaistilanteessa kärkeen belgialaisen edelle 1,8 sekunnin turvin.
– Yritin parhaani, mutta oli todella liukasta. Minulla oli onnea useassa paikassa päästessäni takaisin linjalle viime hetkillä. Tästä tulee varmasti tiukka kamppailu, Tänak sanoi WRC:n ralliradiolle.
Tänakin vauhdista kertoo paljon se, että Latvala jäi virolaisen ajasta 13,3 sekuntia ja Suninen 15,6 sekuntia.
Suninen jatkaa kisassa kuudentena, mutta hän tavoitti huomattavasti edellään ajavaa Dani Sordoa. Ensimmäistä kertaa WRC-autolla kilpaileva Suninen on 14,9 sekunnin päässä kokeneesta espanjalaisesta.
– Hullu pätkä, pitoa ei ollut yhtään. Mutta aika on hyvä, Suninen sanoi.
Puolan MM-rallissa ajetaan vielä kolme erikoiskoetta sunnuntaina.
Puolan MM-rallin tilanne EK20:n jälkeen:
1. Ott Tänak Ford 2.16.39,7 2. Thierry Neuville Hyundai +1,8 3. Hayden Paddon Hyundai +42,3 4. Sebastien Ogier Ford +1.46,1 5. Dani Sordo Hyundai +2.03,8 6. Teemu Suninen Ford +2.18,7 7. Stephane Lefebvre Citroen +2.45,6 8. Mads Östberg Ford +3.06,9 9. Elfyn Evans Ford +3.50,8 10. Andreas Mikkelsen Citroen +3.54,9 11. Juho Hänninen Toyota +4.00,0