Tänak ja Neuville testasivat Hyundain WRC-auton uusia päivityksiä Suomessa – ”Meillä tuli uusia ideoita koronatauon aikana”

Ott Tänak
Ott Tänak testasi Hyundain WRC-autoa Suomessa kaksi päivää tänä kesänä. Kuva: Hyundai Motorsport
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain rallitalli ajoi tällä viikolla kolmen päivän testit Suomessa. Thierry Neuville testasi tiistaina Oriveden seudulla ja puolustava maailmanmestari Ottt Tänak kaksi ajopäivää Kuhmoisissa legendaarisen Ouninpohjan erikoiskokeen maisemissa.

Korealaisvalmistajan piti testata jo viime viikolla, mutta homma tyssäsi ensimmäiseen päivään, kun Neuville romutti ulosajossa i20 WRC:n. Tänak kaasutteli testit jo toukokuussa Hyundain R5:lla kotimaassaan Virossa, mutta vihdoin mies pääsi myös WRC-kilpurin rattini.

– Täytyy myöntää, että olen kaivannut tätä varsinkin sen jälkeen, kun ajoin viime kuussa R5:lla. Oli mahtavaa päästä taas tositoimiin WRC-autolla. Oli hienoa työskennellä taas tiimin kanssa, sillä meillä tuli uusia ideoita koronatauon aikana. Nyt odotan innolla, että saamme ne asiat oikeisiin kisoihin, Tänak kertoo.

– Oli tärkeää, että saimme alle kilometrejä WRC-autolla ennen kuin rallit alkavat. Pitkän tauon jälkeen ottaa aina aikaa päästä takaisin rytmiin. Toivottavasti tilanne maailmalla paranee ja pääsemme kilpailemaan.

Katso alla olevalta videolta, miten Kalle Rovanperä pöllytti soraa Toyotan ratissa tämän viikon maanantaina.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2286,342336″ ap mute]

Uusilla päivityksillä Tänak viitannee aerodynamiikan uusiin parannuksiin, joita Hyundai testasi myös Suomessa. Tiistaina 32-vuotiassyntymäpäiviään juhlinut Neuville puolestaan kiitteli testinsä jälkeen tiimiä, joka oli saanut homman jälleen rullaamaan edellismaanantain rajun tärskyn jälkeen.

– Olimme heti samassa rytmissä kuin mihin jäimme viime viikolla. Iso kiitos tiimille heidän kovasta työstään. Oli nautinto jälleen ajaa, Neuville kommentoi.

– Meillä oli kaksi hyvin tuotteliasta päivää vaativilla mutta hauskoilla teillä. Syntymäpäivälahja oli minulle täydellinen. Olimme takaisin tositoimissa asian parissa, jota rakastan.

Lue myös: Hyundai testasi uusia ratkaisuja WRC-autossaan – mallia otettu Toyotasta

Tallipomo Andrea Adamo koki tärkeänä, että molemmat tallin huippukuskit saivat testiaikaa pitkän tauon jälkeen. Myös Adamo viittasi uusiin aerodynamiikan osiin, joita talli Suomessa testasi. Toyota on aiemmin pyyhkinyt Hyundailla lattiaa nopeissa soraralleissa, mutta nyt korealaismerkki haluaa tasata tuota eroa.

– Oli tärkeää, että testasimme Suomessa tällä viikolla. Pääsimme nopeasti takaisin töihin Thierryn viime viikon ulosajon jälkeen. Se antoi selvän viestin, että olemme valmiita aloittamaan kauden uudestaan ja teemme töitä yhdessä, Adamo summasi.

– Olemme työskennelleet muutamien kehityskohteiden parissa, jotta automme olisi nopeampi juuri tällaisilla teillä tulevaisuudessa. Pidämme ne asiat keskiössä ja olemme tulevaisuudessa valmiita niiden toteutukseen ja luokituksiin, Adamo jatkaa viitaten aerodynamiikan päivityksiin.

Oheisesta twiitistä näkyy, mihin kohtiin autoa Hyundain päivitykset ovat tulleet.

Lue myös nämä