Rallin MM-sarjan finaalissa vielä yksi mestaruus jaossa – tämä kaikki sinun pitää tietää Australian MM-rallin reitistä

Australiassa riittää vauhtia ja hyppyjä. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-kausi päättyy marraskuun puolivälissä, kun kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Australiassa. Toyotan Ott Tänak on jo varmistanut kuljettajien maailmanmestaruuden, mutta jaossa on vielä valmistajien mestaruus, jossa tiukimmin on kiinni Hyundai ennen Toyotaa. Rallit.fi analysoi MM-kauden päätösrallin reitin.

Australian MM-ralli on yksi kauden nopeimmista sorakisoista. Pätkät ajetaan metsäteillä, joilla on liukas irtosorapinta ja monenlaisia hyppyjä. Tänä vuonna reitti kulkee tutuilla seuduilla, mutta pätkiä on laitettu osittain uusiksi viime vuoteen nähden.

Vuonna 1989 MM-sarjaan mukaan tullut Australian osakilpailu tuli tutuksi aikanaan Langley Parkin yleisöpätkästä sekä Bunningsin metsän hypyistä. Tuolloin ralli ajettiin saaren länsirannikolla ja kisakeskus oli Perthin kaupungissa. Vuoden 2006 rallin jälkeen Australian osakilpailu putosi pois MM-sarjasta.

Kolme vuotta myöhemmin se palasi itärannikolle Kingscliffin kaupunkiin siirtyneenä. Jälleen yhden välivuoden jälkeen nykyinen sijainti Coffs Harbourin kaupungissa löytyi vuonna 2011. Ensi vuodeksi ralli pudotettiin taas pois kalenterista, mutta se saattaa palata kaudella 2021, jälleen eri keskuspaikalla.

Katso alta, mitä Australian MM-rallissa on luvassa. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,288031″ ap mute ]

 

Australian MM-ralli on ollut viimeiset pari vuotta kauden toiseksi nopein kilpailu heti Suomen osakilpailun jälkeen, etenkin kun Puolan ralli ei enää ole kuulunut sarjaan. Keskinopeudessa mitattuna Australia on lähempänä Walesia ja Portugalia, mutta joillain pätkillä ja tietyillä osuuksilla mennään todella kovaa.

Australian tiet ovat usein kapeita ja hyväpintaisia, mutta päällä on liukasta irtosoraa. Monin paikoin tiet ovat teknisiä, mutta siellä täällä on suoraviivaisen nopeita osuuksia. Pienimpiä vaihteita tarvitaan kuitenkin yleensä vain risteyksissä. Mukana on reilusti nyppyjä, hyppyjä ja töyssyjä. Puut ovat tien reunassa kiinni eikä välissä ole ojia. Kuivalla säällä pöly voi olla ongelma, kun taas sateella tiet voivat olla petollisen liukkaita, kuten viime vuonna nähtiin.

Australiassa on toisinaan myös pieniä vesiesteitä. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Tälle kilpailulle ominaista on käyttää samoja teitä useilla pätkillä kisan aikana. Tämä on mahdollista, koska teiden pinta on niin kova, ettei uria muodostu. Asiaa helpottaa toki myös lyhyt lähtölista.

Australiassa ajetaan 25 erikoiskoetta, mikä on kauden isoin lukema, mutta erikoiskokeista viisi on yleisöpätkiä. Täten ”Jyskälän” 21 metsäpätkää jää kauden ennätykseksi.

Australiassa kello on monta tuntia vähemmän kuin Suomessa, joten rallia suorana seuratakseen täytyy yleensä valvoa öitä. Ralli alkaa siis Suomesta katsoen keskiviikkoiltana shakedownilla ja päättyy varhain sunnuntaiaamuna. Tästä artikkelista löydät alkamisajat joka pätkälle Suomen ajassa.

Artikkeli on julkaistu alun perin It Gets Faster Now -blogissa.

Torstai 14.11.
Torstain aikataulu Suomen ajassa

KE 23.00 Shakedown  Lower Bucca State Forest 5,09 km
TO 07.30 EK1        Destination NSW 1        1,33 km
TO 07.40 EK2        Destination NSW 2        1,33 km
                    YHTEENSÄ                 2,66 km

Aiempina parina vuonna Australian rallin testierikoiskoe on ajettu samoilla teillä kuin Power Stage, mutta nyt pätkä on uusi, nimeltään Lower Bucca State Forest. Suuri osa reitistä on tuttua myös aiemmilta vuosilta – alkuosa on samaa kuin viime vuoden Sapphiren erikoiskoe ja loppu samaa kuin vuoden 2017 Eastbank. Osia tästä testipätkästä ajetaan myös kahdella varsinaisen rallin pätkällä.

AustraliaShakedown2019
Samoja tieosuuksia käyttävät Lower Bucca State Forest Shakedown (punainen), EK5+8 Kookaburra Road (sininen) ja EK21-24 Lower Bucca (turkoosi). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Pätkän alku on kapeaa ja melko teknistä, mutta 700 metrin päästä se nopeutuu. Kahden kilometrin pinnassa on risteyskäännös, jonka jälkeen pitkät suorat ja tiukat mutkat vuorottelevat. Näistä suorista ensimmäisellä on myös isoja hyppyjä. Ensimmäisessä tiukassa mutkassa puolestaan Ott Tänakin matka katkesi viime vuonna.

 

Tämä testipätkä antaa hyvän kuvan perjantain ja sunnuntain teistä, eikä vain siksi, että kaksi pätkää ajetaan osittain samoilla teillä. Lauantain pätkille tosin tarvitaan erilaisia säätöjä. Kaikkein nopeimmat osuudet, hypyt ja vesiesteet myös puuttuvat shakedownilta.

Testierikoiskoe Lower Bucca State Forestin sääennuste.

Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 Australian MM-ralli alkaa jo torstaina. Tällä kertaa rallin avaava tuttu yleisöpyöritys Destination NSW Super Special ajetaan jopa kaksi kertaa.

Destination NSW:n yleisöpyöritys kurvaillaan aivan meren rannalla. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Pätkän reittiä on uudistettu tälle vuodelle. Aiempi rakenne sisälsi silmukan ja sen keskellä olevan tynnyrinkiertodonitsin. Nyt taas ajetaan osittain eri reittiä, käännytään takaisin ja palataan samoja teitä takaisin. Pinta on sekä asvalttia että soraa, ja asvaltillakin on luultavasti paljon hiekkaa. Pätkällä on myös hyppyri.

Destination NSW
Destination NSW 2019 (punainen) ja 2018 (turkoosi). Kuva: rally-maps.com, satelliittikuva Here Maps.

Tätä yleisöpätkää ei ole täytetty shikaaneilla ja donitseilla kuten yleensä. Osa mutkista näyttää jopa luonnollisen ajettavilta. Tosin, edestakainen rakenne on vähän tylsä ratkaisu, alue olisi mahdollistanut varmasti kunnianhimoisemmankin toteutuksen.

Sääennuste EK1+2+9+10:lle Destination NSW Super Special.
Perjantai 15.11.

Perjantaina kilpailu alkaa Coffs Harbourin pohjoispuolella. Nämä pätkät ovat rallin nopeimpia, mutta usein myös kapeita ja töyssyisiä. Perjantaina ajetaan myös enemmän viime vuodesta tuttuja osuuksia kuin muina päivinä.

Perjantain aikataulu Suomen ajassa

00.00 EK3    Coldwater 1       16,78 km
00.48 EK4    Sherwood 1        26,68 km
01.51 EK5    Kookaburra Road 1 16,82 km
03.11 HUOLTO Coffs Harbour
04.36 EK6    Coldwater 2       16,78 km
05.24 EK7    Sherwood 2        26,68 km
06.27 EK8    Kookaurra Road 2  16,82 km
08.00 EK9    Destination NSW 3  1,33 km
08.10 EK10   Destination NSW 4  1,33 km
             YHTEENSÄ         123,22 km

Coldwater ajettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Se on muunnelma aiemmin ajetusta Shipmansin pätkästä. Suunta on toinen, ja pohjoisin osuus on jätetty pois.

Coldwater alkaa melko kapealla, rallille tyypillisellä metsätiellä, jossa puut ovat kiinni tiessä ja hyppyjä riittää. Viiden kilometrin jälkeen käännytään vähän isommalle ja tasaisemmalle tielle. Tällä kovavauhtisella osuudella isäntämaan Molly Taylor osui heinäpaaliin viime vuonna.

 

Kahdeksan kilometrin pinnassa on tiukempia mutkia ja loppua kohden tien profiili alkaa muistuttaa Walesin rallia luonteeltaan. 11 kilometrin kohdalla puolestaan oli viime vuonna iso vesieste, johon jäi Ott Tänakin etupuskuri.

 

Loppuosa on kasvillisuudeltaan avarampaa, ja muutamia kapeita siltoja on varottava. Tälle vuodelle pätkää on venytetty lopusta 2,8 kilometrillä. Kyseinen osuus tarjoaa hyppysuoran ja pari risteystä.

Sääennuste EK3+6:lle Coldwater.

Sherwood on 26-kilometrisenä päivän pisin erikoiskoe. Se ajetaan samassa muodossa kuin kahtena viime vuonnakin. Tätä ennen osia pätkästä on ajettu myös muiden erikoiskokeiden osana vuosina 2012 ja 2013.

Erikoiskokeen alussa on hieman pehmeämpää pintaa ja teknisempiä mutkia. Viiden kilometrin kohdalla taas tulee todella nopea osuus, osittain asvaltilla. 9,7 kilometriä lähdöstä käännytään pienemmälle ja pomppuisemmalle tielle, mutta vauhti on edelleen kovaa.

Viime vuonna tällä pätkällä oli heinäpaalishikaani 15,4 kilometrin kohdalla. Ensin Jari-Matti Latvala törmäsi siihen, ja jälkiä korjaamaan tullut traktori oli vielä osittain pätkällä seuraavana paikalle saapuneen Andreas Mikkelsenin ajaessa ohi. Pätkän toisella ajokerralla puolestana Thierry Neuvillella meni jarrutus pitkäksi. Tänä vuonna shikaani on poistettu, tai ainakin korvattu jonkinlaisella ketunlenkillä pikkutielle. Täten koko rallissa ei heinäpaalishikaaneja nähdä.

 

18 kilometrin pinnassa on teknisempi osuus, kun taas loppua kohti jälleen nopeat ja tekniset osuudet vuorottelevat. 23 kilometrissä on erityisen pomppuinen suora, jossa Ott Tänak menetti autonsa hallinnan viime vuonna, minkä seurauksena rengas puhkesi.

 

Viime vuonna Sherwood oli rallin nopein erikoiskoe 127 km/h keskituntinopeudellaan. Täten se oli koko MM-kauden viidenneksi nopein pätkä, ja nopein, kun Suomen MM-ralli jätetään pois laskuista. Tänä vuonna toistaiseksi nopein Suomen ulkopuolella ajettu MM-rallin erikoiskoe on ollut Ruotsin rallin Hof-Finnskog 126,97 km/h keskituntinopeudella.

Sääennuste EK4+7:lle Sherwood.

Kookaburra Road on uusi pätkän nimi, mutta tiestö on hyvin tuttua aiemmilta vuosilta. Pätkän alkuosa on ajettu vuoden 2018 Sapphiren ja vuoden 2017 Eastbankin erikoiskokeilla, loppua taas samojen vuosien pikataipaleilla Coramba ja Bucca.

KookaburraRd
Kookaburra Road 2019 (punainen), Sapphire 2018 (vihreä) and Coramba 2018 (violetti). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Pätkän alku on kapealla ja pomppuisella metsätiellä. Vielä pienemmälle tielle käännytään jo puolen kilometrin kiihdytyksen jälkeen. Puolessatoista kilometrissä on myös yllättävän tiukka mutka.

Kahden kilometrin kohdalla käännytään takaviistosti taas hyväpintaisemmalle osuudelle. Kuuden kilometrin jälkeen ajetaan pari risteystä, minkä jälkeen pätkästä tulee teknisempää. 11 kilometrin huippunopean osuuden jälkeen ajetaan lyhyt oikaiseva osuus, jota ei ole ennen ajettu millään pätkällä. Loppu taas vuorottelee nopean ja teknisen välillä.

Lauantai 16.11.

Lauantaina kilpailijat suuntaavat huoltoparkista etelään. Tämän alueen teiden luonne eroaa muista päivistä leveämmillä ja jouhevammilla teillään. Näiden pätkien sanotaan muistuttavan naapurimaan Uuden-Seelannin MM-rallia. Kaikki päivän metsäpätkät ajettiin vuosina 2015 ja 2016 mutta kaikki eri suuntaan!

Lauantain aikataulu Suomen ajassa

PE 23.33 EK11 Northbank Reverse 1      8,00 km
LA 00.12 EK12 Utungun Reverse 1        7,54 km
LA 01.08 EK13 Argents Hill Reverse 1  13,13 km
LA 01.51 EK14 Welshs Creek Reverse 1  28,83 km
LA 03.14 EK15 Raleigh                  1,99 km
LA 04.12 HUOLTO Coffs Harbour
LA 06.08 EK16 Argents Hill Reverse 2  13,13 km
LA 07.00 EK17 Welshs Creek Reverse 2  28,83 km
LA 08.13 EK18 Northbank Reverse 2      8,00 km
LA 08.52 EK19 Utungun Reverse 2        7,54 km
              YHTEENSÄ               116,99 km
Lauantain pätkillä tie on pääosin leveämpää. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Päivä alkaa erikoiskokeella Northbank Reverse. Vuosien 2015 ja 2016 lisäksi sitä ei ole ajettu muulloin. Tie on keskileveää ja irtosoran peittämää. Mutkissa on doseeraukset ja tiheän metsän sijasta pätkä ajetaan lähinnä peltojen keskellä. Siellä täällä on asvalttiosuuksia ja siltoja.

Pätkän alkuosa on keskinopeaa ja teknistä. Mutkat soljuvat toisiinsa katkeamattomasti. Neljän kilometrin jälkeen on nopea osuus, sitten ajetaan taas alun kaltaista kunnes taas viimeiset 1,8 kilometriä on nopeampaa ja vähemmän teknistä.

Sääennuste EK11+18:lle Northbank Reverse

Edellisen tavoin myös Utungun Reverse on ajettu vain vuosina 2015 ja 2016, ja eri suuntaan. Tie on samankaltaista kuin Northbankilla, mutta leveämpää.

Pätkän alku on syheröistä neulansilmineen, mutta kahden kilometrin jälkeen alkaa nopeampi osuus. Vain muutamassa mutkassa pitää hidastaa, muuten mutkat ovat jouhevan pitkiä.

Viimeiset 700 metriä ajetaan asvaltilla. Pätkä päättyy siltaan, johon Jari-Matti Latvala osui vuonna 2016. Silloin se oli koko rallin kolmas mutka!

Sääennuste EK12+19:lle Utungun Reverse.

Jopa 50-kilometrisenä ajettu Nambuccan erikoiskoe jaettiin viime vuonna kahteen osaan, ja samalla ajosuunta käännettiin. Tänä vuonna ne ajetaan samalla tavalla.

Ensimmäinen osa on Argents Hill Reverse. Se alkaa keskileveällä tiellä, jossa tiukat mutkat katkovat aika ajoin nopeita ja suoria osuuksia. Yhdeksän kilometrin kohdalla on asvalttiosuus, joka kattaa kaksi risteyskäännöstä. Tämän jälkeen ajetaan teknisempi ja kapeampi metsäosuus, kunnes loppu on taas nopeampaa ja jouhevampaa.

Sääennuste EK13-16:lle Argents Hill Reverse

Nambuccan toinen osa kantaa nimeä Welshes Creek Reverse. Se on rallin pisin erikoiskoe 28-kilometrisenä. Viime vuonna se oli myös rallin toiseksi nopein pikataival 115 kilometrin keskituntinopeudella.

 

Pätkän alku on melko kapeaa tietä. Reitti kulkee isojen penkkojen välissä. Tällä nopealla osuudella on isoja nyppyjä ja hyppyjä.

 

Parin kilometrin pinnassa on teknisempi osuus, mutta tie levenee, ja viiden kilometrin paikkeilla ajetaan huippunopeasti osittain asvaltilla. 8,8 kilometriä lähdöstä puolestaan alkaa tekninen osuus, jossa tie on penkan ja rotkon välissä.

Neljä kilometriä myöhemmin ajetaan jälleen isoa kovaa jouhevasti peltoaukeilla. 17 kilometrin kohdalla on taas pari asvalttiosuutta, joilla on kapeita siltoja ja tiukkoja mutkia – sekä myös todella kovavauhtista ajamista.

22,4 kilometrin kohdalla vauhti hidastuu hetkeksi teknisemmällä metsäosuudella. Sen jälkeen ajetaan taas nopeammin, mutta pari asvalttipätkää ja kiperää siltaa rikkovat rytmiä siellä täällä. Vielä kilometri ennen maalia on teknisempi syherö ja nopea pyrähdys ennen viimeistä pitkää mutkaa kohti maaliviivaa.

Sääennuste EK14+17:lle Welshs Creek Reverse.

Raleigh on rallicross-radalla ajettava yleisöerikoiskoe. Se ajetaan kertaalleen ennen lauantain päivähuoltoa ja se onkin koko rallin ainoa vain yhden kerran ajettava pätkä.

Tämä erikoiskoe on tunnettu aiemmin myös nimellä Raceway. Uuden nimen myötä sen reittiä myös hieman muutettiin viime vuonna. Se on kauden ainoa rallicross-radalla ajettava pätkä, jossa vain yksi auto ajaa kerrallaan.

Raleigh on suurimmaksi osaksi asvalttia, mutta radan puolivälissä on soraosuus. Radalla ajetaan melkein kaksi täyttä kierrosta. Mutkia on lähes jatkuvasti, joten vauhti ei pääse kasvamaan kovaksi. Moniin yleisöpätkiin verrattuna Raleighin mutkissa on luonnollista jouhevuutta. Yleisö ainakin näkee riittävästi sladeja.

Sääennuste EK15:lle Raleigh.

Päivähuollon jälkeen toistetaan ensin Argents Hill Reverse ja Welshs Creek Reverse. Täten Northbank Reversen ja Utungun Reversen lyhyiden pätkien kaksikko ajetaan sekä päivän aluksi että lopuksi.

Sunnuntai 17.11.

Sunnuntain reitti kiertää samalla alueella kuin perjantainakin, osittain jopa samoilla teillä. Suurin osa pätkistä ajetaan metsissä, osittain koko rallin pienimmillä teillä. 81 kilometrin mittaisena kyseessä on kauden pisin sunnuntai, ja välissä on myös käynti huoltoparkissa.

Sunnuntain aikataulu Suomen ajassa

LA 22.03 EK20 Mount Coramba 1               19,05 km
LA 22.47 EK21 Lower Bucca 1                 11,47 km
LA 23.38 EK22 Wedding Bells 1               10,31 km
SU 00.53 HUOLTO Coffs Harbour
SU 02.06 EK23 Mount Coramba 2               19,05 km
SU 02.50 EK24 Lower Bucca 2                 11,47 km
SU 04.18 EK25 Wedding Bells 2 (Power stage) 10,31 km
              YHTEENSÄ                      81,66 km

Mount Coramba on päivän pisin pikataival, ja varmasti myös haastavin. Periaatteessa se on yhdistelmä viime vuoden Coramban pätkän alkua ja Sapphiren pätkän loppua. Lisäksi lopussa ajetaan lenkki, joka on viimeksi ajettu tähän suuntaan vuoden 2015 Buccan erikoiskokeella.

MountCoramba
Mount Coramba 2019 (punainen), Sapphire 2018 (sininen) and Coramba 2018 (vihreä). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Pätkä alkaa heti kapealla ja teknisellä metsätiellä. Ensimmäisten kilometrien aikana on tosin pari todella kovavauhtistakin paikkaa. Mutka, jossa Thierry Neuvillen maailmanmestaruushaaveet valuivat lopullisesti Australian hiekkaan, on 900 metriä lähdöstä.

Viiden kilometrin jälkeen käännytään risteyksestä hetkeksi perjantaina ajetulle Kookaburra Roadin erikoiskokeelle, mutta eri suuntaan. Tämän nopean osuuden jälkeen käännytään hieman teknisemmälle tielle, jolla Ott Tänak ajoi ulos viime vuonna.

 

Kymmenen kilometrin jälkeen tulee risteys, syheröinen osuus, asvalttipätkä ja toinen risteys. Pitkän suoran jälkeen tie muuttuu taas sorapintaiseksi ja syheröiseksi. 12 kilometrissä tie kapenee kiperässä risteyksessä. Tosin 600 metriä myöhemmin seuraava risteys kääntyy taas leveämmälle tielle, joka kääntyy koko ajan.

14,3 kilometrin kohdalla ajetaan hetki isolla asvalttitiellä, mutta sitten käännytään koko rallin pienimmälle ja röykkyisimmälle tielle. Aluksi kiivetään ylös, sitten lasketellaan alas. Lopussa ajetaan vielä isoa kovaa hakkuuaukeilla.

Sääennuste EK20+23:lle Mount Coramba.

Lower Bucca on myös sekoitus aiempien vuosien pätkiä. Toisaalta se sisältää myös shakedownin ja Kookaburra Roadin osuuksia. Vuoden 2017 Eastbankin pätkä oli suurilta osin sama, mutta eri suuntaan ajettuna. Viimeksi tätä reittiä onkin ajettu tähän suuntaan vuonna 2011.

LowerBucca
Lower Bucca 2019 (punainen) ja Eastbank 2017 (vihreä). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Alun nopeaa ja hyväpintaista tietä ei ole käytetty koskaan aiemmin MM-rallissa. 750 metrin jälkeen käännytään kapeammalle, mutta edelleen nopealle tielle.

1,4 kilometriä lähdöstä viikataan pienemmälle tielle alamäkietuviistoristeyksestä. Kolmen kilometrin päästä taas käännytään takaviistosti nopeammalle osuudelle. 7,5 kilometrissä ajetaan huippunopeasti, sitten hieman teknisemmin, mutta viimeinen kilometri on taas nopeaa.

Sääennuste EK21+24:lle Lower Bucca.

Wedding Bells on ollut jo monena vuonna koko kauden päättävä Power Stage. Tänä vuonna se ajetaan samoin kuin viime vuonna, mutta lähtö on nyt kolme kilometriä aiemmin. Tätäkään uutta osuutta ei ole ajettu koskaan aiemmin MM-rallissa.

WeddingBells19
Wedding Bells 2019 (punainen) ja 2018 (sininen). Kuva: rally-maps.com, taustakartta: OpenTopoMaps.

Kun liitytään viime vuoden reitille, tie on kapeaa ja kulmikkaan teknistä. 3,6 kilometrissä on kiperä tuplaneulansilmäpaikka. Seuraava osuus on edelleen teknistä, mutta nopeampaa. Sen jälkeen käännytään neulansilmästä taas hitaammalle syherölle. 5,7 kilometrin kohdalla taas alkaa nopeampi ja jouhevampi osuus.

Parin risteyksen jälkeen möyritään todella röykkyinen lyhyt pätkä, mutta sitten tie taas nopeutuu. 8,6 kilometrin kohdalla on vielä tekninen osuus, mutta loppu on jouhean nopeaa. Katsojille ja televisiokameroille saadaan näyttää vielä hyppyjä, sivusladeja ja vesieste ennen kauden viimeistä maalilippua.

Sääennuste EK22+25:lle Wedding Bells.
 Keliolot ja lähtöjärjestys

Australian irtosoran liukkaus on hyvin tunnettua rallipiireissä, ja tämä tuottaa ensimmäisille lähtijöille hankaluuksia. Viime vuonna Sebastien Ogier jäi 41 sekuntia nopeimmalle kuljettajalle perjantaina. Ilman tallimääräyksiä hän olisi ollut hitain ongelmitta päivän selvittänyt WRC-kuljettaja.

Australiassa riittää puhdistettavaa irtosoraa. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Kuljettajien MM-titteli on jo ratkaistu, mutta valmistajien mestaruudessa riittää jännitettävää. Mestaruustaistelussa ovat vielä mukana Hyundai ja Toyota.

Hyundai vaihtoi viime hetkellä Andreas Mikkelsenin Craig Breeniin. Tähän saattoi olla syynä Breenin pienempi pistesaldo, minkä myötä Hyundain lähtöpaikat ovat nyt toinen, seitsemäs ja kymmenes. Toisaalta Mikkelsenin pudottaminen siirtää Kris Meeken ja Jari-Matti Latvalan lähtöpaikkoja yhden pykälän lähemmäksi kärkeä – viidenneksi ja kuudenneksi.

Lue myös nämä