Tallipomo hehkutti Sunisen huippusuorituksia: Hän on ylittänyt odotukseni

Teemu Suninen
Teemu Suninen on pitänyt takanaan muun muassa Citroenin Andreas Mikkelsenin (vas.). Kuva: @World
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Suninen teki vaikutuksen M-Sportin tallipäällikköön Malcolm Wilsoniin Puolan MM-rallin perjantain erikoiskokeilla.

Vasta ensimmäistä kertaa WRC-autolla kilpaileva Suninen ajoi pohja-ajan heti WRC-debyyttikisansa seitsemännellä erikoiskokeella. Suninen starttaa seitsemänneltä sijalta lauantain pikataipaleille.

– Olen todella vaikuttunut Teemun ja Mikon (Markkula) suorituksesta. En pysty muistamaan, että kukaan olisi voittanut erikoiskokeen näin nopeasti, ja se osoittaa, kuinka paljon hänellä on lahjakkuutta ja potentiaalia, Wilson kehui suomalaislupausta.

– Teemu on tehnyt juuri sen, mitä olen odottanut häneltä: ottanut kaiken irti autossa ja ottanut nopeasti käyttöön kaiken, mitä hän on oppinut. Mutta minun täytyy myöntää, että hän ylitti perjantai-iltapäivänä jopa minunkin odotukset, Wilson jatkoi ylistyslauluaan.

Suninen ei itse hehkuttanut yhtä kovin korulausein omaa suoritustaan avauspäivänä.

– Tiedämme, että voimme olla kilpailukykyisiä joillakin osuuksilla ja pätkillä, mutta tavoitteena on ajaa tasaisesti. Voitin erikoiskokeen, mutta haluan enemmän, mikä tarkoittaa sitä, että meidän pitää jatkaa töiden paiskimista, Suninen sanoi.

Lue myös nämä